Vuoden loppu lähenee

Pian vanha vuosi loppuu ja uusi alkaa. Tarkkailkaa saumakohtaa: sen läpi voi nähdä kaiken, mitä on vuosien varrella menettänyt, kadottanut, hukannut. Älkää kuitenkaan pudotko siihen itse. Tunnen erään tyypin, joka putosi vuosien 1995 ja 1996 väliseen saumaan. Hän yritti tulla takaisin vuoden 2001 päättyessä, mutta juuttui vyötäröstään kiinni ja katkesi vuoden 2002 ensimmäisellä sekunnilla. “Parasta [...]

Yhteiskunta säätää

Hesarin uutisen mukaan Norja kieltää ilotulitteet 2009. Toisen Hesarin uutisen mukaan taas Suomessa ei saa vuodenvaihteen jälkeen enää kuljettaa autossa ns. ylimääräisiä matkustajia. Mitään uutta taas ei ole siinä, ettei ravintoloissa enää saa tupakoida. Hyviä esimerkkejä siitä, kuinka yhteisö säätelee yksilöiden toimintaa. Kaikki nämä kiellot ja määräykset perustuvat varmasti hyvään tarkoitukseen, niillä pyritään suojelemaan ihmisiä [...]

Romaania kirjoittamassa

PÄÄHENKILÖN AMMATISTA
Päähenkilön ammatinvalinta tuottaa ongelmia. Ensin aioin tehdä hänestä sarjakuvapiirtäjän. Olen itse teininä julkaissut pari omakustannesarjakuvalehteä, joten se riittävä samastuminen olisi ehkä onnistunut siltä osin. Sarjakuvien piirtämisen lopetin siinä vaiheessa, kun tajusin, etten oikeastaan osaa piirtää riittävän hyvin, että sitä olisi kannattanut ryhtyä opettelemaan kunnolla. Huomasin myös inhoavani nysväystä ja näpertelyä ja tuhrimista, sitä kun [...]

Paranoid

No niin, Putin aikoo selvästi kaapata minut Venäjälle ja tehdä minusta Dostojevskin Dostojevskin tilalle! Tai jotain sen tapaista ainakin tällä sivustolla taatusti suunnitellaan!

Nämä päivät

Nämä hitaat päivät, kun minuus venyttäytyy temporaalisten maamerkkien välille ja menneen vuoden pyrinnöt rapisevat maahan pölynä ja kultaisina lusikoina ja maailmalla diktaattorit juovat ihmisten katseita ja marssivat murhattujen demokraattien hautojen yli ja hyeenat nousevat pyhien tekstien seasta verenhimoaan ulvoen…
Vuoden vaihtuminen on aina tilinteon hetki, ja siksi sitä ei ole hyvä kokea selvinpäin. Kuinka moni [...]

Zombeja ampumaan

Epäenerginen olo. Ei jaksa edes katsoa pukin tuomaa INLAND EMPIRE -leffaa tai lukea Neil Gaiman -kokoelmaa, joka ei nyt niin valtavasti innosta, vaikka jotkut tarinat ovatkin hyviä. Seinfeldin 9. tuotantokausi voisi iskeäkin. Jostain syystä olen kuitenkin katsonut jotain vanhaa Putin-dokumenttia.
Tällaisina päivinä voisin mennä taloni toisen kerroksen parvekkeelle - jos sellainen olisi olemassa - ja ammuskella [...]

Eläintarha lähti kustantamoon

Sain viimeisenkin novellin viimeistellyksi ja matkaan ja jään odottelemaan ennakon jälkimmäistä puoliskoa, joka kirjailijalle maksetaan, kun valmis käsikirjoitus on toimitettu kustantamoon. Mikään valtava summahan ei tosiaan kyseessä ole, ja siitäkin viisisatasesta verottaja vie puolet, mutta lisää toki tulee sitten tulevaisuudessa, kun kokoelmaa on myyty valtaisat määrät.
Sinänsä kiinnostavaa nähdä, miten lehdet ja lukijat suhtautuvat teokseen, josta [...]

Uusi vuohi, ei kun vuosi

Vuosi 2008 lähestyy lempeänä kuin partaterillä tuunattu veturi, ja kaikki vuoden 2007 asiat ovat vielä kesken. Sovitaanko, ettei seuraavaa vuotta aloiteta ennen kuin kaikki ovat valmiita? Tai edes minä? Itse asiassa minulla on kesken vielä suurin osa kaikista vuoden 1986 jälkeisistä asioista, joten pitempikin aikalisä voisi tulla kysymykseen.
___________
Harrastavatkohan terroristit muuten näitä “toisenlaisia lahjoja”? “Hei, Osama! [...]

vuohia! vuohia! vuohia!

Tänä vuonna on jaettu “toisenlaisia joululahjoja”. Niiden periaatehan on, että tavaralahjan sijasta ihmiselle lähetetään tieto siitä, että hänen nimissään on ostettu kehitysmaan ihmisille vuohia, lehmiä, koulutusta tms. Itsekin lahjoitin tämän blogin lukijoille vuohen, joka todellisuudessa päätyy jonkin köyhän perheen käyttöön Afrikassa, ja sain myös itse lahjaksi lukutaitoa jollekulle lapselle, joka muuten olisi ehkä jäänyt ilman [...]

Unia

Käytän unia kirjoittamisen materiaalina useinkin. Viimeöiset unet kuitenkin olivat niin surrealistisia, ettei niistä ihan heti taida mitään irrota. On kiintoisaa, miten nukkuva mieli kokee ymmärtävänsä täysin kaikkein järjettömimmätkin asetelmat ja vasta valvemaailman myötä kadottaa kyvyn ottaa unen todellisuuden vastaan sellaisena kuin se on, jolloin alkaa merkitysten rakentaminen ja jäykkä rationalisointi.
Unessani oli joka tapauksessa omituisia avoimia [...]