Uusi vuohi, ei kun vuosi
Vuosi 2008 lähestyy lempeänä kuin partaterillä tuunattu veturi, ja kaikki vuoden 2007 asiat ovat vielä kesken. Sovitaanko, ettei seuraavaa vuotta aloiteta ennen kuin kaikki ovat valmiita? Tai edes minä? Itse asiassa minulla on kesken vielä suurin osa kaikista vuoden 1986 jälkeisistä asioista, joten pitempikin aikalisä voisi tulla kysymykseen.
___________
Harrastavatkohan terroristit muuten näitä “toisenlaisia lahjoja”? “Hei, Osama! Puolestasi on räjäytetty puhelinkioski Lontoossa. Rakkain terveisin Hussein-eno.” “Hei, Hussein-eno! Puolestasi on heitetty lennokki päin jäätelökioskia Central Parkissa. Terveisin tilapäisesti rahaton Osama-sisarenpoikasi.”
___________
Korjailen toiseksi viimeistä helmikokoelman novellia. Olen jo oppinut, ettei kustannustoimittajani pidä puolipisteistä. Tekstieni sadoista puolipisteistä armon on saanut ehkä vain kaksi. Monista paikoista pitää myös poistaa pilkkuja, vaikka ne sinne virallisten oikeinkirjoitussääntöjen mukaan kuuluisivatkin - kaunokirjallisuus toimii hieman eri säännöillä. Ja löytyy tekstistä ihan oikeita kielivirheitäkin, omista teksteistä niitä ei helposti huomaa. Ja monia ilmauksia on ollut tarpeen viilailla, ja monia kohtia poistaa jne.
Kun omaa tekstiä on tuijottanut ja prosessoinut liian kauan, tuntuu kustannustoimittajan katse puhdistavalta, vapauttavalta ja turvalliselta.
Amorphis: Black Winter Day
Black Winter Day
This is how the lucky feel
How the blessed think
Like daybreak in spring
The sun on a spring morning
But how do I feel
In my gloomy depths?
Like the flat brink of a cloud
Like a dark night in autumn
A black winter day
No, darker than that
Gloomier than an autumn night
Filed under: Aiheeton
Pahus, emme voi laskea proosasi pilkkuvirheitä opettajan taitamattomuudeksi.
Lohdutus: yritän osoittaa taitamattomuutta ihan siellä tunneilla sitten yhtä ahkerasti kuin ennenkin.