Muurahaisfarmi nimeltään romaani

…eli kuinka vieras kaikkeus pystytetään jalkapallon kokoisen kallon sisäpuolelle.

Kun olin kirjoittanut ensimmäisen romaanin valmiiksi, pohdin, onko minulla enää tarinoita kerrottavana. Samanlainen tunne valtasi minut aiemmin jokaisen novellini jälkeen. Ja sitten tavoitin jonkin mielikuvan, usein unesta siepatun, jonka ympärille alkoi vähitellen kehkeytyä henkilöhahmoja, paikkoja ja tapahtumia. Niinpä nytkin valitsin yhden unissani kummitelleista mielikuvista, tällä kertaa salakäytävät, joita unissani usein koluan, ja annoin ydinkuvan pikku hiljaa hautua ja kasvaa. Nyt kallossani on vääristynyt versio Jyväskylästä ja useita henkilöhahmoja omine agendoineen ja päivittäisine puuhineen. Aika ruuhkaisaa. Pitää siirtää koko höskä paperille, jotta tila ei lopu kesken.

Ei tuleva romaanini varsinaisesti salakäytävistä kerro, ne ovat vain yksi kuvastollinen, symboliikkaa rakentava elementti muiden joukossa, vähän kuin koirat Lumikossa.

One Response to “Muurahaisfarmi nimeltään romaani”

  1. Kukkia kätsylle kynämiehelle! Tsekkaa.

Leave a Reply