Kirjoita takakansiteksti, voita Taivaalta pudonnut eläintarha!
Markkinoilla on nyt kaksi kirjoittamaani kirjaa: romaani Lumikko ja yhdeksän muuta ja novellikokoelma Taivaalta pudonnut eläintarha. Kolmas on tekeillä, se on jälleen romaani. Työnimi on Salakäytävät.
JÄNIKSENSELKÄLÄISEN KIRJALLISUUDEN SEURA järjestää kilpailun, jossa jaetaan palkintoina kaksi kappaletta uutta novellikokoelmaa Taivaalta pudonnut eläintarha - tietysti omistuskirjoituksella varustettuna.
Kirjoita takakansiteksti tekeillä olevaan romaaniini Salakäytävät.
Käytä mielikuvitustasi, mutta yritä saada teksti kuulostamaan siltä, kuin se tosiaan esittelisi aitoa Pasi Ilmari Jääskeläisen romaania. Paras takakansiteksti palkitaan kirjalla. Toinen kirja arvotaan kaikkien kisaan osallistuneiden kesken.
Lähetä takakansitekstisi kommenttina tähän postaukseen. (Muut kuin kilpailutekstit deletoidaan.) Lisää postaukseesi sähköpostiosoite kohtaan, jossa sitä kysytään, jotta tavoitan sinut, jos voitat. (Sähköpostiosoite ei näy muille.)
Kilpailuaika päättyy 16.2. eli päivänä, jona Taivaalta pudonnut eläintarha virallisesti julkaistaan.

Kirjallisuutemme kauhukakara, uudestisyntynyt, raitistunut ja viisastunut penttisaarikoski, pesee kolmannessa teoksessaan mennen tullen vanhat parrat. Lue niin ymmärrät, että juuri tätä ounastellen hänet erotettiin Kirjailijaliitosta, jossa eeppisen kerronnan tason on pysyttävä kohtuuden rajoissa. Kirjaa avatessa on hyvä käyttää tummia laseja ja kuulosuojaimia. Jos vaikutus on liian voimakas, lue vain vähän, mutta opettele siteeraamaan ulkomuistista. Sillä ja teeskentelemällä ymmärtäneesi pääset kulttuuriseen eliittiin tässä maassa, joka on aivan liian pieni synnyttääkseen merkittävän kirjailijan useammin kuin pari kertaa vuosisadassa.
(Puh. Kaikkea sitä tekee, kun pitäisi itse kirjoittaa. Well here it goes
Oletko varma siitä kuka sinä olet?
Pastori Paula Louhi perheineen muuttaa avaraan omakotitaloon pikkukaupungin harjunrinteelle. Hän ei osaa aavistaa, että vanhan talon kellarissa piilee salaisuus, joka avaa hänelle portin kaksoiselämään, jollaisesta hän on osannut vain uneksia. Juuri kun leikki on menemäisillään liian pitkälle, urhoollinen kanttori Kaino Mangusti huomaa jonkin olevan vialla ja ryhtyy toimiin. Nykyaika, mennyt, mahdollinen ja mahdoton punoutuvat verkoksi, joka ei päästä otteestaan Louhia saati lukijaa.
Kepeä trilleri ja hätkähdyttävän korkeakirjallinen viihderomaani Salakäytäviä on reaalifantastikko Pasi Ilmari Jääskeläisen kolmas kaunokirjallinen teos, jota monet hänen bloginsa lukijat ovat odottaneet jo vuosia. Jos pidät Narnian tarinoista ja Jekyll & Hydesta sekä inhoat Lehväslaihoa ja Päätaloa, rakastat tätä kirjaa!
Maailma ei muutu, ihmisen on muututtava
Koneasentaja ja mielipidekirjoittaja Ismo Käyhkön vuosia kestänyt sota vallan koneistoa vastaan kokee yllättävän käänteen, kun kuvioihin astuu Rosa, kaunis ja kylmä valtion virkanainen.
Ensituntumalta ilkeä ja laskelmoiva Rosa onnistuu erään railakkaan baari-illan aikana tahattomasti vakuuttamaan Käyhkön siitä, että jokaisessa pilvessä on kultareunus - siihen pinttynyt lika on toisinaan vain hangattava pois. Uusi alku ei ahdistelusyytteen, veljen kuoleman ja Käyhkön asunnon tienoilla öisin nähdyn vaaleanharmaan ontuvan suden myötä ole kuitenkaan helppo.
Pasi Jääskeläisen kolmas teos Salakäytävät pureutuu pirteällä tavalla klassisiin aiheisiin: Ihmiselle päin naamaa naurava maailma, itsensä muuttamisen vaikeus ja lopulta itse muutoksen hyväksyminen saavat pohtimaan paitsi omaa elämäänsä, myös yhteiskunnassamme vallitsevaa suorittamisen ilmapiiriä - onko mahdollista tietoisesti antaa kaiken vain lipua pois?
(Tulikohan tästä nyt enemmänkin arvostelu kuin takakansiteksti… Mikähän se mahtoi olla Keskisuomalaisen puhelinnumero?)
Pasi Ilmari Jääskeläisen kolmas teos Salakäytävät on hätkähdyttävän syvälle kaivautuva matka sielun syövereihin ja mielen ytimeen räjäyttäen samalla silmille valon, joka sokaisee. Se on teos, joka viimeistään kiilaa kirjoittajansa eturivin prosaisteihimme ja heistä ohi.
Romaanin päähenkilö pastori Kauno Pesue elää näennäisen normaalia ja rauhallista elämää, jossa lopulta mikään ei ole ilmeistä, varmaa tai pysyvää ja jossa kaikki tuttu ja turvallinen voikin olla vierasta ja häilyvää.
Kauno Pesueen elämä on tasapainotonta taiteilua arkisen ja maagisen välimaastossa ja kamppailua lyyrisen, kauniin ja groteskin rujolla rajapinnalla, jossa kysytään: onko mikään selvää ja onko mikään ollut näkemisen ja kokemisen arvoista ennen tätä ja voiko sitä olla tämän jälkeen.
Hengästyttävä, lamaannuttava tunnelma ja häkellyttävän varmalla otteella laadittu kerronta haastaa, vangitsee ja vapauttaa henkilöidensä mielen puistattavan kiihottavalla, vastustamattomalla tavalla ja iskee muruiksi maailman sellaisena kuin se on totuttu kokemaan ja näkemään. Salakäytävät iskee mystisellä tavalla ihmisen tiedostamattomaan, kääntää sen auki ja paljastaa tasoja, joita ei ole tiennyt edes olleen, mutta joita ei enää voi eikä halua paeta.
Tässä se on. Jääskeläinen on kirjoittanut teoksen, joka on parempaa kuin seksi.
(Huom! Tämä takakansiteksti tulee uusintapainokseen 2066, jolla juhlistetaan syntymäsi 100-vuotisjuhlaa)
Pasi Ilmari Jääskeläinen (1966-2040) on pohjoismaisista reaalifantastikoista sapekkaimpia, suvereeni tyylitaituri, mustan komiikan mestari, jonka pääteos Salakäytävät oli Jyväskylässä kielletty kirja lähes kolmekymmentä vuotta. Romaanissa on kolme sisäkkäistä, toisiinsa punoutuvaa kertomusta: Buffy Vampyyrintappajan villin koominen vierailu 2000-luvun Suomessa, vaikeuksiin joutuneen fantasiakirjailijan ja hänen rakastettunsa lyyrinen rakkaustarina sekä Reino “Reiska” Parkkulaisen ja Väinämöisen välienselvittely kahdentuhannen vuoden takaisessa, maanalaisessa Jyväskylässä. Näistä rinnastuksista räjähtää esiin suurten paradoksien ironia, rakentuu uskomattoman ulotteikas teos, kahleettoman mielikuvituksen mestariluomus.
Vaikka Myyrä on sokea, hän näkee kaiken mitä teet.
Pertti Kontiainen on aivan tavallinen virkamies, joka työskentelee aivan tavallisessa virastossa kunnes kuulakärkikynä saa hänen elämänsä raiteiltaan. Kuulakärkikynä putoaa arkistossa hänen taskustaan ja vierii arkistokaapin (Lu-Lym) alle. Kun Pertti siirtää arkistokaappia saadakseen kynänsä takaisin, hän löytää salakäytävän, joka vie tuntemattoman naisen vaatekaappiin. Vaatekaapin oven raosta avautuu näkymä naisen makuuhuoneeseen ja Pertti ihastuu naiseen pakkomielteenomaisesti. Oman elämänsä sivullisen on pakko hiipiä päivä toisensa jälkeen tarkkailemaan toisen elämää.
Vähitellen Pertti löytää lisää salakäytäviä, jotka vievät odottamattomiin paikkoihin. Pertti myös huomaa, että irrallisilta näyttävien asioiden välillä on omituisia yhteyksiä – syyn, seurauksen ja sattuman salakäytäviä, jotka antavat asioille uusia ja pelottavia merkityksiä. Eräänä päivänä tuntematon nainen katoaa. Pertin lompakko putoaa naisen vaatekaappiin ja häntä ryhdytään jahtaamaan murhaajana. Pertti pakenee salakäytäviin.
Todistaakseen syyttömyytensä ja selvittääkseen naisen kohtalon Pertin on kuljettava kaikkein synkimpiin salakäytäviin, jotka vievät hänet äärimmäisiin kauhuihin ja äärimmäisiin nautintoihin. Salakäytävien hämärässä piileskelee myös Myyrä, jonka kohtalo tuntuu olevan oudolla tavalla sidottu Pertin kohtaloon. Pertin on ratkaistava salakäytävien mysteerit, jos hän haluaa edes selvitä hengissä…
Salakäytävät on reaalifantastikko Pasi Ilmari Jääskeläisen toinen romaani. Maaginen trilleri, kafkamainen dekkari, tarina kadotetun viattomuuden etsimisestä vai kauhukertomus oman pimeän puolensa kohtaamisesta? Salakäytävät on yhtä vaikea luokitella kuin Lumikko ja yhdeksän muuta. Varmaa on vain se, että luettuasi Salakäytävät et enää usko sattumaan, etkä pysty nukkumaan rauhassa huoneessa, jossa on vaatekaappi.
Pasi Ilmari Jääskeläinen tekee sen jälleen.
Salakäytävät vie sinut arkitodellisuuden pinnan alle, juuri siihen maailmaan, jonka olet aina tiennyt - ja pelännyt - olevan olemassa.
Salakäytävät -romaanin päähenkilö, keski-ikää lähestyvä mies, on elämässään umpikujassa. Lapset ovat vieraantuneet isästään, vaimolla on vakava suhde toiseen naiseen.
Seuraamalla naapurissa asuvia huligaaniteinejä miehelle kuitenkin avautuu sattumalta aivan uusi pimeä maailma ja uusia mahdollisuuksia nauttia elämästään. Mutta onko kaikki sittenkään niin vaaratonta? Minne lopultakaan vievät nautinnon salaiset käytävät, jotka houkuttelevat kulkemaan yhä syvemmälle, yhä syvemmälle…
Pasi Ilmari Jääskeläisen uutuusromaani vie lukijan vielä kummallisempaan maailmaan kuin pari vuotta sitten ilmestynyt Lumikko ja yhdeksän muuta -romaani. Tämä realismin ja fantasian taiturillinen sekoitus toisaalta peilaa terävästi aikaamme, toisaalta osoittaa mielikuvituksen mahdin ja kauneuden tavalla, josta on aikaisemmin osattu vain haaveilla.
Salakäytävät ovat tavallisia käytäviä, mutta ne on merkitty erityisellä tavalla.
Kun käytävillä kävelee tiettyyn aikaan ja tietyllä tavalla, voi kuulla, kuinka käytävien kaikuminen lakkaa ja ääni muuttuu kuin vedenalaiseksi puheeksi - sitten uudet ovet aukeavat käytävällä kävelevälle.
Jokainen kulkee viimeisenä tekonaan käytän päässä näkyvää valoa kohti.
Mutta entäpä jos elämä on vielä kesken ja valokin on lähestyvä juna?
Pasi Ilmari Jääskeläisen kolmas teos Salakäytäviä avaa oven ihmismielen labyrinttiin. Arkinen Jyväskylä avautuu uudessa valossa, kun realismi ja fantasia sekoittuvat omaleimaisella tyylillä, jota on verrattu Marqueziin ja Bulgakoviin. Koskaan ei tiedä minne päätyy, jos kaivaa käytävää liian syvälle.
”En normaalisti harrasta jossittelua. Se on aivan turhan päiväistä olemattomien asioiden mietiskelyä. On olemassa vain syitä ja seurauksia, ei mitään muuta. Mitä? Missä? Milloin? Miksi? Mikään muu tieto ei ole oleellista.
Mutta nyt, kun tilanteesta ei ole ulos pääsyä, alkaa jossittelu tuntua oikein mukavalta vaihtoehdolta.
Entäs jos en olisikaan mennyt siitä salaovesta sisään? Entäs jos en olisikaan kävellyt sitä turhauttavan pitkää ja hämärää käytävää pitkin? Entäs jos tuo pikku tyttö ei tuijottaisikaan minua ahnailla silmillään?
Niin, jossittelu on täysin turhaa.”
Pentti Hirvonen on 27-vuotias varsin tunnettu reportteri. Hän lähtee kuukausi sitten avattuun kartano Hotelli Klaaraan tehdäkseen siitä kolmeosaisen jutun Valita&Vaikuta –lehteen.
Hotellin omistajien, Matteus ja Margareetta Levyn, yhdeksän vuotias tytär Klaara Levy osoittautuu varsin mielenkiintoiseksi tapaukseksi.
Tytön ympärille kietoutuu toinen toistaan oudompia mysteerejä: laahaavia askelia seinien sisällä, hotelli vieraiden käytöksen muutoksia, kaukaista laulua hotellin uumenista. Pentin varoituskellot soivat ja hän ryhtyy tutkimaan Levyn perheen menneisyyttä.
Mutta viekö reportterin uteliaisuus hänet liian syvälle salaisuuksiin?
Salakäytävät on Pasi Ilmari Jääskeläisen neljäs teos. Jälleen kerran hän rikkoo todellisuuden ja fantasian rajoja. Kirja kaivautuu mielen syvimpiinkin mutkiin, jopa enemmän kuin Jääskeläisen edellinen teos Lumikko ja yhdeksän muuta (2006), ja jättää jälkeensä ajatusten sekamelskan.
Viimeisiltä rajoilta voi aina palata takaisin.
Viimeiseltä rajalta ei koskaan voi palata takaisin.
Lora von Schfömpchen asuu Jyväskylän liepeille syntyneeseen merenlahteen upotetussa majakkasaaressa. Paikalliset kammoavat Loraa, joka pääsee ihmisten ilmoille myrskyisän merenlahden yli salaperäisesti ilman veneitä tai lentopelejä.
Iltalenkillään Kaale Lintula löytää luolan suun, josta johtaa käytävä pitkälle merenlahden alle. Loran salaisen kulkureitin lisäksi hän löytää vain lisää kysymyksiä sekä tiedon, joka uhkaa koko näkyvän todellisuuden olemassaoloa.
Reaalifantastikko Pasi Ilmari Jääskeläisen kolmas romaani on huima konstruktio. Henkeäsalpaava juonenkuljetus ja sydäntävavahduttavat henkilöhahmot saavat lukijan vielä pitkään pohdiskelemaan todellisuuden perimmäistä luonnetta.
Jos pidit Peter Höegin Lumen tajusta ja rakastit Pasi Ilmari Jääskeläisen edellistä kirjaa Lumikko ja Yhdeksän muuta - tämän kirjan parissa viettämäsi aika tulee olemaan elämäsi parasta.
Moraalisen selkärangan miskalibroinnista kärsivä Osmo Saikkonen passitetaan epämääräisissä olosuhteissa maanpakoon Pånelningin pikkusaarelle rikoksesta, jota hän ei tehnyt.
Syrjäisellä saarella on aina torstai 13. päivä eikä kaunista säätä tai laivaa olla nähty miesmuistiin. Saaren harkitun epäjohdonmukaiset asukkaat ajavat Osmon kaivamaan vimmatun laila tunnelia mannermaalle, mutta saaren maaperä onkin salakäytävien puhkoma valtaisa verkosto, jonka laajutta on mahdoton käsittää.
Samaan aikaan Osmon virkaheitto opettajaveli etsii oikeaa rikollista sen minkä karaokekiertueeltaan ehtii, ja huomaa pian ettei ole ainoa jolta on jotain kadonnut Pånelningiin.
Kulttikirjailijan asemaan noussut Pasi Ilmari Jääskeläinen hämmästyttää ja kummastuttaa Suomen pientä kansaa jo neljännen kerran soljuvalla tarinoinnillaan.
(Joo, voitto kotiin.)
Tavallisen kaupungin tavallinen asukas kuulee harvoin pienten äänten salamyhkäistä kuminaa maan alta, unohdetun maagisgeologisen kerrostuman multaisista uumenista. Joskus kuitenkin pahaa-aavistamaton, harmaasukkainen nilkka saattaa upota puolivahingossa kaninkoloon, josta vatsaa möyhentävä pyörrytys voi alkaa.
Pasi Ilmari Jääskeläisen toinen romaani kuljettaa lukijaa sokkeloisessa todellisuuksien roolileikissä, jossa stanleykubrickmainen kauhun tasapaino yhdistyy satujen nurjiin puoliin ja kadotettuihin jäniksenkäpäliin.
Armo Lehtonen on kirkkovaltuutettu ja tyytyväinen elämäänsä. Ainakin, kunnes hän alkaa löytää itsensä oudoista paikoista ja epätavallisiin aikoihin, tietämättä miten on sinne joutunut. Kerta toisensa jälkeen hän huomaa olevansa eri paikassa kuin mihin hän oli menossa: kävellessään kohti S-Marketia kylän kirjailijan uusinta romaania lehteillen hän yhtäkkiä huomaakin olevansa kummallisen, joskin kauniin, itämaista tanssia harrastavan yksinhuoltajan hämärässä eteisessä keskellä yötä. Lähtiessään kirjastosta hän löytääkin itsensä Valtakadun sijasta erakkokirjailijan ulkohuussista täsmälleen samaan aikaan kun avasi kirjaston oven. Erikoisilta sattumilta vaikuttaneet kohtaukset alkavat toistua, ja Armo huomaa kylän ihmisten vilkuilevan häntä kuin hänellä olisi sinappitahra kauluksessa. Pian hän ei uskalla poistua syrjäisestä rantatalostaan, mutta sekään ei auta – oudot siirtymät jatkuvat yhä tiheämpään tahtiin. Ensin hän kuvittelee kärsivänsä jonkinlaisista tajunnanmenetyksistä ja varaa ajan lääkäriltä, mutta kun hän lopulta päätyy keskelle Jäniksenselkäläisen metsästysseuran sorsajahtia, joka tapahtui jo edellisellä viikolla, hän häiriintyy syvästi ja alkaa selvittää asiaa. Tapahtumilla tuntuu olevan jotakin tekemistä erakkokirjailijan viimeiseksi julistetun kirjan kanssa.
Jyväskyläläisen kirjailijan neljäs teos paljastaa lukijoilleen, että jos he kuvittelivat tuntevansa jäniksenselkäläisyyden syvimmän olemuksen ja tietävänsä jo jotakin maagisesta realismista, he tulevat kohtaamaan elämänsä yllätyksen. Kirja julistettiin Finlandia-palkintoehdokkaaksi jo ennen julkaisuaan.