Keskisuomalaisen arvostelusta

Hannu Waaralan arvostelu Keskisuomalaisessa on siis ilmeisesti ensimmäinen Taivaalta pudonneen eläintarhan saama arvostelu. Ensimmäistä arvostelua jännittää enemmän kuin muita, mutta ainakin tämä ensimmäinen on hyvin kiittävä. Siinä todetaan mm. tällaista:

Ja mitä tämä kaikki suvereenius puolestaan vaatii? Se vaatii kertojalta lukijan viettelemistä, silmänkääntöä ja hyvin kauniita valheita. Ominaisuuksia, joita kotimaisessa kirjallisuudessamme ei ole liiemmälti ollut. Näin ollen Jääskeläisen kertomuskokoelma on enemmän kuin tervetullut, ja merkityksellinen asia koko uuden kotimaisen proosan kehityksen kannalta.

Koko arvostelun siis voit käydä lukemassa täällä.

5 Responses to “Keskisuomalaisen arvostelusta”

  1. Tämä Hannu Waaralan arvostelu olisi voinut tulla jo Lumikosta aikoinaan. Hyvä että viimein edes joku jokseenkin arvovaltainen kriitikko uskaltaa sanoa ääneen mistä ilmeisesti on kysymys.

    Käytännössä Waarala suitsuttaa samaa asiaa kuin minäkin taannoisessa Lumikon kirjaesittelyssäni Rannantaikaa lehdessä.

    Hienoa!

  2. tilasin oman eltsun!
    se on postitettu tänään!

    aika siistiä.

    sain lumikosta joululahjakappaleen sillä perusteella että “sä pidät siitä ihan varmasti” enkä sitten tullut maininneeksi että ostin sen jo aiemmin ja että muutoin lahja olisi kieltämättä ollut täydellinen.

  3. Toivottavasti eltsukin kolahtaa, Liina!

  4. Ilkka, olin kyllä suunnitellut, että olisin elinaikani hyljeksitty ja väheksytty kirjailija, jonka nerous ymmärrettäisiin vasta sitten kuoleman jälkeen, mutta nyt näyttää uhkaavasti siltä, että jotkut tahot eivät onnistukaan väärinymmärtämään teosteni olemusta…

  5. Harmittava takaisku, eikö?

Leave a Reply