Kirjallisuudellinen retki mediaan ja pääkaupunkiin

Posti toi Malice Mizerin musiikkia. Kaunista ja kummaa, inspiroi kirjoittamaan.

_____

Olen muuten huomannut, että ihmiset hankkivat ja lukevat yhä novellikokoelmani ammoista Portti-kirjoissa julkaistua esiversiota - kirjastoonkin sitä on tilattu pari kappaletta lisää ainakin Jyväskylässä. Nyt tuo pokkari tuntuu niin kovin keskeneräiseltä. Se toimi aikoinaan astinlautanani kirjailijuuteen, vaikka kirjakauppiaat sitä vieroksuivatkin eikä siitä koskaan edes saatu aikaiseksi tehdä kirjallista kustannussopimusta. Sillä on silti oma paikkansa henkilökohtaisessa kirjallisuudellisessa historiassani, ja jos jälkipolvet rajattomassa viisaudessaan päättäisivät minun olevan Merkittävä Kirjallisuushenkilö, se varmaan päätyisi tärkeäksi tutkimuskohteeksi ja keräilyharvinaisuudeksi. Toistaiseksi suosittelisin kuitenkin vahvasti kaikkia tuotantoni lukemisesta kiinnostuneita unohtamaan tuon keskeneräisyyttä huokuvan niteen ja lukemaan valmiimpia versioita samoista novelleista ja joitakin ihan uusiakin kirjasta Taivaalta pudonnut eläintarha.

_____

Eilen olin siis Nadjan huoneessa haastateltavana. Minua ennen samaisessa huoneessa käväisi muuan toinenkin reaalifantastikoksi tunnustautunut kirjailija, nimittäin Jani Saxell - hänen haastattelunsa voit kuunnella täältä.

_____

Vietin siis pari päivää maamme pääkaupungissa. Tv- ja radiovierailun lisäksi tarkoitukseni oli seurueeni kanssa etsiä maagisia paikkoja, sillä Jäniksenselkähän on pirstoutunut eri puolille Suomea ja maailmaa. Ensimmäinen merkki todellisuuden epätodellisesta luonteesta oli se, että hotellihuoneemme seinällä riippui sama Stenvall-jäljennös kuin kotonani - kuva pahoja unia näkevästä ankasta. Tutustuminen kylpyhuoneeseen paljasti toisen epäilyttävän piirteen: ammeessa lojui hylätty muoviankka. (Kuvassa ankkasymboleista järkyttynyt kirjailija.)

Selvästi jäniksenselkäläinen paikka on Kasvitieteellinen puutarha lähiympäristöineen. Oli selvää, että erilaisten kasvien lisäksi alueella kasvatetaan vampyyrejä.

Meri oli kliseisen suuri ja märkä, mutta esti mainiosti kirjailijaa kävelemästä hajamielisyyksissään eteläiseen Eurooppaan saakka, missä hänen kieltään ei ymmärrettäisi. Meren saavutettuamme käännyimmekin takaisin pohjoiseen päin ja etsimme kiinnostavia rakennuksia, joiden edessä poseerata.

Kuvassa jokin tuntematon mutta hieno kulttuurirakennus, jonka edustalla kirjailija seisoo. Valitettavasti televisiossa käyminen kasvatti kirjailijan egon niin suureksi, ettei kuva-alaan mahdu mitään muuta kuin kirjailija itse.

No, maanantain aikana istuin seurueeni (=veljeni) kanssa ensin junassa kolme tuntia ja kävelimme sitten pitkin poikin kaupunkia arviolta 15 kilometriä - aivan liian lyhyiden yöunien jälkeen. Illalla tilasimme hotellihuoneeseen pizzaa ja sitä syödessämme ihailimme turvonneita jalkojamme ja eri puolilla kehoa tuntuvia kipuja. Nenät olivat pölyn tukkimat. Totesimme olevamme jotakuinkin paskana ja kunnon yöunien tarpeessa, mitä ajatuksena ja havaintona varjosti se tosiasia, että minun oli määrä herätä aamulla 6.30. Esitin veljelleni kysymyksen: “Mikä mahtaisi tällaisessa väsymystilassa olla pahin mahdollinen seuraavan aamun nakki, jonka ihmismieli kykenee keksimään?” Vastausta ei tarvinnut kauan miettiä: “Herätä kuudelta ja kävellä suoraan tv-lähetykseen.”

Hotellin koko kerros kaiketi kaikui hyeenamaisesta naurusta, jolle ei ollut tulla loppua.