Kirjailija menee alueradioon, töihin ja kirjastoon

Tiistaina 25.3. saattaa vaikuttaa siltä, että olen ihmeellisellä tavalla piiloutunut radiosi sisälle, jos virität kuuluviin Radio Keski-Suomen aamulähetyksen puoli yhdeksän jälkeen. Älä pelästy. Oikeasti olen studiossa Tourulassa (alkukirjain on siis t, ei h). Ääntäni kuuluu noin 10 minuutin ajan.

Saman päivän iltana lähetän maallisen tomumajani Jyväskylän kaupunginkirjastoon, missä sitä kuulustellaan kello 18 noin tunnin ajan. Saa tulla katsomaan. Omistuskirjoituksiakin raapustelen mielelläni, mikäli joku sellaista kirjaansa tai nahkaansa halajaa.

.

8 Responses to “Kirjailija menee alueradioon, töihin ja kirjastoon”

  1. Hmmm. Tomumajasi voisi joskus vierailla Tre-Pirkkala-akselillakin.

    Eläintarhasta on varauksia meilläkin…

  2. Minä kävin jo kerran Tampereella. Se ei ollut kotona.

  3. Nahkaansa! Hyvä luoja! Muista, että olet kirjailija etkä rockbändi.

  4. Ajattelin vain niitä köyhiä naisparkoja (joiden euro on vain 80 senttiä), joilla ei ole varaa kirjaan mutta jotka silti haluavat omistuskirjoituksen. Enhän ole mikään sydämetön kapitalisti, ja kantaahan jokainen kirjan lukenut sen ajatuksia ikuisesti sisällään…!

  5. Ei me köyhät naisparat nyt niin avuttomia olla. Kirjan ostaminen onnistuu näin: käskemme miehen viemään roskat ulos ja sillä välin pihistämme hänen lompakostaan puuttuvat 20 senttiä. Siis jokaista euroa kohden. Sitten juoksemme tukka hulmuten kirjakauppaan ostoksille. (Tai kenkäkauppaan mikäli tarpeeksi ihana näyteikkuna osuu kohdalle ennen kirjakauppaa.)

  6. Niinpä. Kenkiä löytyy kaikkialta, minun kirjojani pitää metsästää. Olenkin nähnyt aika monella naisella uudet kengät aina uuden teoksen ilmestyttyä.

    Kenkiä en sitten omistuskirjoita.

  7. Mitä itse teet sillä aikaa kun tomumajasi on kirjastossa?

  8. Sieluni lentää lukemaan salaa romaanisi käsistä.

Leave a Reply