Jäniksenselkäläistä vettä Keniaan

Katselin televisiosta dokumenttia. Siinä kerrottiin, kuinka maailmanpankin kaikkialla pakkomielteisesti ajama yksityistäminen ja ylikansallisten yhtiöiden ahneus ovat jättäneet ihmisiä ilman vettä mm. Boliviassa ja Yhdysvalloissa. Kapitalismi sopii tiettyjen asioiden hoitamiseen huomattavasti paremmin kuin kommunismi, mutta järjen käyttö lienee suotavaa. Kun elämälle välttämättömiä, kaikille ihmisille (ja luonnolle) kuuluvia luonnonvaroja - kuten vesivarat - annetaan voittoa hakevien kapitalistien myytäväksi, joku on myynyt jotain sellaista, mitä hänellä ei ole oikeutta myydä.

Boliviassa sitten jo puuhattiinkin kansalaistottelemattomuutta, jotta ihmiset eivät kuolisi puhtaan veden puutteesta johtuviin tauteihin vesiputken vieressä vain siksi, ettei heillä ole varaa maksaa ylikansalliselle yhtiölle yhdeksän kuukauden palkkaansa vesiliittymän kytkemisestä.

Dokumentti herätti minussa pyhää vihaa. Parran kasvattamisen ja kalashnikovin ostamisen sijasta kuitenkin lähetin metrin pituisen pätkän vesiputkea Keniaan - ihan vain, jotta pyhästä vihastani sikiäisi jotain hyvääkin.

Yhdessä Meibekin asukkaiden kanssa rakennetaan läheisestä padosta alkavaa vesiputkiverkostoa, jonka avulla vesipisteitä saadaan alueen jokaiseen kylään. Näin vedenhakuun käytettävä matka ja aika lyhenevät huomattavasti. Osa vesiputkista kulkee maan päällä, jolloin ne ovat teräksisiä ja hinnaltaan kalliimpia. Maan alle kaivettavien putkien materiaali on pvc-muovi. Yhteensä vesiputkia tarvitaan jopa 42 kilometriä.

Vesipula World Visionin hankealueella Keniassa on suuri. Enemmistö asukkaista kävelee lähes 10 kilometriä päivittäin saadakseen juomavettä. Asukkaat ovat jo pitkään ponnistelleet puhtaan veden saamiseksi. Vasta veden myötä jo valmiina oleva koulu, asuntola ja terveysasema voivat toimia.

Tällä hetkellä noin miljardi ihmistä elää ilman puhdasta juomavettä. Niukka vedensaanti on suoraan kytköksissä köyhien maiden synkkään lapsikuolleisuuteen ja heikkoon taloudelliseen tilaan. Noin kaksi miljoonaa lasta kuolee joka vuosi ripuliin, joka olisi estettävissä puhtaalla juomavedellä ja asianmukaisilla käymälöillä.

(World Visionin sivuilta.)

_____

Menen kohta juomaan vettä omasta raanasta. Janotti jo aiemmin, mutta piti hoitaa tämä pieni putkenpätkäjuttu ensin, muuten vesi olisi juuttunut kurkkuun kiinni. Jäniksenselkäläisen Kirjallisuuden Seura tietysti kutsuu mukaan vesiputkitalkoisiin kaikki ne täällä käyvät ihmiset, joita korpeaa ajatus vettä ylihintaan kaupittelevista ihmiskunnan vihollisista. Monet sentään vielä ovat valmiita jeesaamaan janoisia lajitovereita ihan vain silkasta solidaarisuudesta ja siitä alkeellisesta oikeudentajusta, joka tietyiltä kapitalisteilta tuntuu karmealla tavalla puuttuvan.

14 Responses to “Jäniksenselkäläistä vettä Keniaan”

  1. Tämän blogin lukeminen alkaa pidemmän päälle käydä kalliiksi…

  2. Otan haasteen vastaan ja kannan pisarani Afrikkaan.

  3. Pakko tunnustaa: putkiostoksen jälkeen en juonutkaan vettä raanasta vaan kokista jääkaapista ja tuin näin ylikansallista suuryhtiötä. Toivottavasti joku ei nyt osoita, kuinka yhden Coca Cola -pullon ostaminen Suomessa vie kenialaisilta tuhat kuutiota vettä.

  4. Ainakin täältä voi hankkia tietoa, jonka perusteella voi raa’asti arvioida montako putkimetriä on Coca Colan juonnista maailmalle velkaa. Afrikassa yhtiö on suurin yksityissektorin työnantaja ja Intian ja muun Aasian kokemusten perusteella ei liene väärin arvioida, että he tuskin ainakaan erityisemmin auttavat Afrikan jo valmiiksi katastrofaalista vesitilannetta. Aasialainen tai afrikkalainen Coca Cola tuskin pääsee kuitenkaan Suomeen asti, täällä kun DDT ei taida olla sallittu lisäaine…

  5. Muistaakseni takavuosina oli semmoinen juoma kuin Africola, oisko ollut afrikkalaisten itse omistamien panimoiden tuotetta?

  6. Minä jopa pidin siitä Africolasta, mutta ettei vaan ollut saksalaista alkuperää…

  7. Doctor Pepper rulettaisi, jos siitä olisi olemassa kevytversio.

  8. Kyllä Pepper toimii ihan alkuperäisenä, kaikkine sokereineen ja oveline makuineen. Ei kevennystä kirsikkaiseen huumaan!

  9. Africola on tosiaan saksalainen tuote, joka on tuotu markkinoille jo vuonna 1931. Se on tarkoituksella halunnut profiloitua anti-coca-colaksi. Africolassa on enemmän kofeiinia kuin cokiksessa. Oheisessa linkissä lyhyt mainospätkä.

  10. Metri putkea lähti täältäkin.

    (ja jääkaapissa on puoli litraa kokista… )

  11. Joo, Grezen, meidät käristetään lopulta helvetissä, vaikka yrittäisimme pelastaa maailmaa - kokiksen juominen värjää sielun niin mustaksi, niin kovin mustaksi… (mua ei haittaa, sointuupahan yhteen takin kanssa).

  12. Kyyninen ja synkän menneisyyden omaava ihminen miettii, kuinka monta putkenpätkää muuttuu matkalla 7.62×39 kokoisiksi pikku muniksi, joista kuolema kuoriutuu?

    Taitaa tuo kontrolli olla nykyään sen verran parempi, että putki on putki perilläkin?

  13. Toivoa sopii etteivät putkenpätkät päädy aseiksi johonkin heimosotaan - toivoa, ja uskoakin. Ja toisaalta, lähteehän se jano kranaatillakin, aika pysyvästi.

  14. Tervehdys,

    Luin otteen blogikirjoituksestasi Yleisradion kansalaismediakatsauksen viikon #16 jaksoon. Olen antanut kaiken kunnian sinulle kirjoittajana ja olen linkittänyt sivulla suoraan kyseiseen kirjoitukseen.

    Ohjelma on vapaasti kuunneltavissa internetissä:
    http://blogit.yle.fi/node/2089

    Radio Peilistä ohjelma kuullaan lauantaina klo 11:55, maanantaina klo 05:52 ja 10:43 sekä tiistaina klo 23:53.

Leave a Reply