Eläintarha Hesarissa

Taivaalta pudonnut eläintarha arvostellaan maanantain Hesarissa otsikolla LUPAAVAT NOVELLIT VALMIIKSI HIOTTUINA. Jutun on kirjoittanut Jussi Ahlroth.

[EDIT: KOKO ARVOSTELU ON LUETTAVISSA TÄÄLLÄ!]

Näkökulmana on pääasiassa se, kuinka vuoden 2000 Portti-pokkarista (joka oli ehdokkaana Hesarin esikoiskirjakisassa) on päädytty Atenan kohennettuun ja täydennettyyn laitokseen. Jutussa otetaan kantaa myös genre-ennakkoluuloihin ja todetaan, että

Jääskeläinen tekee sitä mitä kirjallisuus aina tekee. Hän avaa yksityisen todellisuuden ongelmallista suhdetta yhteiseen konsensus-todellisuuteen. Kuvasto vain on sivummalla arjesta, mahdollistaen uudenlaiset asetelmat.

Kyse ei kuitenkaan ole fantasiasta todenvastaisuutena. Jääskeläistä ei niinkään näyttäisi kiinnostavan epätodelliseen heittäytyminen, vaan todellisen ja epätodellisen - fiktion, unen ja harhan - välinen rajankäynti.

Kirjailijan myös mainitaan kymmenessä vuodessa kehittyneen kirjoittajana roimasti, ja Ahlroth myös kertoo “panostavansa pelimerkkinsä” kirjailijan uran puolesta. Itse tarinoita kriitikko luonnehtii mm. näin:

Hurmaavat ja huimaavat tarinat ovat ennallaan, mutta kieli on notkeampaa ja lauseiden askel kulkee sujuvammin kerronnan luonnollisen rytmin tahdissa.

2 Responses to “Eläintarha Hesarissa”

  1. Jälleen jokseenkin kiittävä arvio. Hyvin menee, mutta menköön kun on mennäkseen!

  2. Nyt kyllä alkaa kadettaa (ei kaduttaa)! Mutta onnittelen silti! Tuosta Hesarin arviosta tuli mieleeni, että tarjoat erittäin hyvää tutkimusmateriaalia niille, jotka haluavat tutkia kirjailijan ilmaisun kehittymistä. Minusta tästä saisi helposti gradun, aineistona “Missä junat kääntyvät” vs. “Taivaalta pudonnut eläintarha”.

    Nyt vaan joku gradun aihetta vailla oleva tarttukoon tähän!

Leave a Reply