Kirjailijat liikenteessä

Lehdessä kerrotaan kirjailija Arto (R2) Paasilinnan ajaneen tietä väärään suuntaan ja törmänneen autollaan vastaantulijaan. Etelä-Suomen tiesysteemit ovat kyllä niin ahdistavia, etten ihmettele lainkaan. En ole miljoonaluokan kirjailija itse, mutta sama on ollut lähellä aina kun olen erehtynyt autolla kehä-3:n tietämille, viimeksi tullessamme Budapestistä. Teoriassa pitäisi olla helppoa ajaa lentokentältä Jyväskylään, mutta kun ei sieltä löydy sellaista kylttiä, joka moiselle tielle veisi. Ei näkynyt edes Tampere-kylttiä. On vain Turkua, Helsinkiä ja niitä omituisia paikkoja, joita helsinkiläiset keksivät varsinaisten suomalaisten kiusaksi.

Netistä tulostettu reittiohje petti heti kättelyssä ja päädyin ajamaan kohti Helsinkiä. Ajatus keskusta-alueelle joutumisesta kouraisi sydäntä ja ajoin jonnekin sivutielle ja yritin vaihtaa suuntaa. Tulos: ajoin yhä kohti Helsinkiä, tie ei antanut minun muuttaa mieltäni. Sitten, pohdittuani kehäteiden syvintä olemusta, sain viime hetkellä kaarretuksi kehä 1:lle ja lähdetyksi jopa oikeaan suuntaan eli länteen. Ja riemu oli kohtalainen, kun yhtäkkiä näkyi kyltti, jossa luki TAMPERE.

Täytyy säästää se oman kolarin ajaminen siihen, että media uutisoi minunkin kohdallani nimenomaan kirjailijan ajaneen kolarin eikä vain tylsästi, että kolari ajettiin siellä ja siellä. Tosin viime vuonna tai ehkä pari vuotta sitten, kuka siitä ajasta niin lukua pitää, olisi Jyväskylästä ollut saatavilla hyvä otsikko: NUORI NAINEN AJOI KIRJAILIJAN TAKALUUKUN TOHJOKSI SUOJATIEN KOHDALLA. Oli kaiken lisäksi kyydissä vieras nuori nainen (ei se sama, joka törmäsi), joten skandaalinkin ainekset olisivat olleet koossa. Mutta ei: kun ei ollut Paasilinna ratissa, ei mediaa kiinnostanut. Olin luonnollisesti syvästi murtunut, ellen peräti elämään pettynyt.

4 vastausta

  1. Vetoaisiko seuraava lööppi kansaan:
    Ahneet siilit söivät köyhän eläkevaarin puille paljaille.

  2. Tai tämä: “Paasilinna tykitti kirjailijan peräluukkuun”

  3. Editointi kaunistaa: Ahneet siilit söivät köyhän eläkevaarin.

  4. heti kirjailija puolella..olet miljoonaluokan ajaja
    menetat ajotaitosi kymmenessa sekunnissa tarkampujankadulla

Jätä kommentti