Jälkeenpäin teini-ikä ja siihen kuuluva teiniangsti huvittavat (eli on pakko nauraa jotta ei itkisi). Ajallisesti “jälkeenpäin” sijoittuu käytännössä heti myöhäisteini-iän jälkeen alkavaan keski-iän kriisiin, joka oikeastaan on vain erilaisiin olosuhteisiin (enemmän vastuuta, enemmän rahaa, vähemmän vapautta ja oikeuksia hölmöillä) siirrettyä teiniangstia. Televisiossa esitetään usein ohjelmia teineistä ja teini-iästä. Aihetta ovat tutkailleet mm. Buffy the Vampire Slayer, Beverly Hills jokunumerosarja, Dawsons Creek ja Skins -liekeissä.
Buffy on ironisuudessaan omaa luokkaansa ja osa sen henkilöistä on vanhempiakin, esimerkiksi Angel ja Spike ovat kronologiselta iältään reilusti yli satavuotiaita (Angel taitaa olla 300-vuotias) vaikka teinihabitukseen – ja teinityttöihin – ovat mieltyneetkin. Ilman nuorekasta olemusta näiden vanhojen vampyyriherrojen suhde Buffy-tyttöseen, joka sarjan alussa on noin 16-vuotias, saattaisikin pistää silmään huomattavasti terävämmin. (Kuvitelkaapa, että Buffyn kanssa olisikin elostellut Giles, noin nelikymppinen valvoja, joka itse asiassa on nuorukainen verrattuna Angel-vampyyriin…) Buffy on vampyyrikuorensa alla aika puhdas kasvukertomus seksuaalisine ja kypsymiseen liittyvine ongelmineen. Ironia tekee siitä sopivaa katsottavaa myös aikuisille. Ja jos sarjan maailmankuvaa innostuu analysoimaan, voi siitä löytää mm. suvaitsevaisuutta edistäviä aineksia – hyväähän löytyy myös sieltä, missä on helppo nähdä vain pahaa (mm. demonien keskuudesta), ja yksi sarjan tärkeimmistä rakkaustarinoista on kahden tytön välinen.
Beverly Hills (ja joku numerosarja) -sarjaa tuli vuosia sitten katsottua säännöllisesti, vaikka en sarjaa erityisen hyvänä pitänytkään. Ökyporvarillisen miljöön lisäksi minua rasitti sen keskiluokkainen ja keski-ikäinen moraalikoodisto: esimerkiksi kun yksi sarjan teinipojista joi pari kertaa itsensä humalaan, hänet ohjattiin AA-kerhoon toipumaan. Ihmettelin, onko amerikkalainen nuoriso todella näin raitista, suomalaisen näkökulmasta Brandon (vai mikä sen tyypin nimi nyt oli) kun oli harvinaisen raitis teini.
Dawsons Creek oli omituisen koukuttava mutta äärimmäisen typerä sarja. Sen päähenkilöt olivat teinien ruumiisiin siirrettyjä keski-ikäisiä, ainakin päätellen heidän estoisesta järkevyydestään ja kaikenlaisten irtiottojen täydellisestä puuttumisesta. Mihin unohtui promiskuiteetti? Erityisesti ihmissuhteita Dawson ja se tyttö, jonka esittäjä on nykyään Tom Cruisen vaimo, hoitivat tavalla, joka saisi normaalin keski-ikäisenkin vaikuttamaan äärimmäisen tylsältä ja pidättyvältä. Eivät teinit missään päin maailmaa sellaisia ole, eivät edes Iranissa.
Suurinta osaa uudista teinisarjoista en nykyään kykene katsomaan minuuttia kauemmin. Jo jonkin aikaa pyörinyt Skins sen sijaan on koukuttanut minut alusta lähtien. Siinä on aitoja teinejä ja aitoa teiniangstia juuri sellaisena kuin kaiken itsekin muistan. Lisäksi sarja on hyvin käsikirjoitettu ja henkilöt kiinnostavia. Olen aikoinani tuntenut sarjan henkilöiden suomalaiset inkarnaatiot, joten tavallaan sarja tuntuu hyvin kotoiselta ja sen hahmot hyvin tutuilta.
p.s.
Se kaikkein ensimmäinen teinisarja oli tietysti Happy Days, joskaan en itse teininä osannut mieltää Richietä, Fonzieta, Ralph Malphia ja Potsieta oikeiksi teineiksi, siinä määrin vanhoilta näyttelijät vaikuttivat. Lisäksi todellista kapinaa sarjasta saa turhaan hakea, vaikka päähenkilöksi noussut Fonzie-kovis jonkinlainen kapinallinen olikin olevinaan – tosin hampaaton, amerikkalaisia perhearvoja pikemminkin vahvistava kuin murentava versio
Filed under: tv
Olen esihistoriallinen teini 50-luvulta. Meno oli todella hurjaa, melkein Happy days – tasoista. Oli joku Fonzie-tyyppikin, jota vahän paheksuttiin ja samalla salaa kadehdittiin. Itse olin teinikunnan isäntä ja konventtien yksi järjestäjä. Niissä harrastettiin ihan sylitanssia, joku taisi käydä tupakallakin ja yhden sanottiin juoneen viinaa
Konventin jälkeen tappelukset tytöistä olivat ankaria. Aina siinä muutama sai korvilleen eikä kukaan kostunut mistään.
Minusta Skins on ollut kaiken hypetyksen jälkeen aikamoinen pettymys: henkilöt ovat angstisia, mutta yliampuvia tyyppejä (rillipää on nössö, blondi on skitso-idiootti jne.). Yleensä voi arvata, mitä henkilöille seuraavaksi tapahtuu, ja tällainen tosikko kuin minä, ei erityisemmin tykkää valitusta tyylilajista
Minun havaintoni mukaan oikeatkin teinit ovat angstisia mutta yliampuvia tyyppejä, lukuun ottamatta kaikkia pikkuisia piianoorakauppeja, jotka tähtäävät jo esikouluiässä sellaiseen asemaan, että köyhien kyykyttäminen onnistuu jo opiskeluaikana. Tapasin teininä useita blondeja skitso-idiootteja ja muita teinihahmoja ja arvasin jo silloin, mitä heille seuraavaksi tapahtuu. Sitähän se teini-ikä on.
Asuimme varmaan eri planeetoilla, Pazi-i-j. Ainakaan en osannut ennustaa, mitä kenellekin tapahtuisi, oman muinaishistoriani piianoora päätyi piikittämään Amsterdamiin ja nössöpojasta (jolla ei ollu laseja)tulikin äkkiä kaupungin halutuin poikamies. Kiltti ja kunnollinen ampui itsensä. Kundista, josta piti tulla kirjailija, tulikin paikallislehden toimittaja. Heh heh. Itse olin varma, oli että päätyisin John McEnroen vaimoksi ennemmin tai myöhemmin. Onneksi olin väärässä tuolloinkin.