“Shit happens”, sanoi joku. En tiedä kuka ja milloin, mutta hän osui asian ytimeen. Paskamaisia juttuja sattuu, mille emme voi mitään. Jotkut jutut sattuvat lähellä, toiset kaukana, mutta yhtä kaikki ihmiset joutuvat kärsimään. Darfurissa ammutaan lapsia, Kauhajoella vähän vanhempia ihmisiä, kiinalaiset vauvat saavat myrkytyksen maidosta. Kaikessa on kyse ihmisen kusipäisyydestä, joka näkyy joskus pienissä asioissa, toisinaan isommissakin, ja joskus lähellä, toisinaan kaukana.
Emme voi mitään sille, mitä on jo tapahtunut. Todetkaamme siis kuorossa: “Shit happens.” Angsti tietysti siitä huolimatta hiipii mieleen, jokainen normaali ihminen varmastikin tuntee empatiaa uhreja ja heistä välittäviä ihmisiä kohtaan. Hitto – jos yleensä on ihminen, asettuu varmasti ainakin hetkeksi uhrien ja heitä kaipaamaan jäävien asemaan ja maistaa edes ohimennen sitä ahdistusta, joka heitä varmasti repii. Kylmyys on huono tapa elää ihmisenä, silti lumiukkoja ja jääkuningattariakin keskuudessamme elää. Empatia nimittäin vaatii syvyyttä, jota ei kaikista löydy. Jotkut jäävät ihmisinä ohuiksi.
Ei pidä silti antaa angstille liikaa valtaa. Suomessa kouluammuskelu on suht uusi ilmiö, mutta hulluja kusipäitä on keskuudessamme ollut aina. Aiemmin kulttuurissamme on vain tyydytty tappamaan oma perhe kirveellä tai haulikolla tai pistelemään kylän miehiä puukolla häjytyyliin (ja tietysti kansalaissodan aikana laitettiin naapurustoa kylmäksi enemmänkin), nyt viime vuosina pari ihmisenä läpinäkyväksi ohentunutta kusipäätä on sitten innostunut lahtaamaan koulutovereitaan kakskakkosella. Turvattomuutta olisi helppo tuntea liikaakin, mutta itsehän me turvallisuutemme rakennamme. Pari naksua on tehnyt pahojaan, mutta yritetään me muut ihan kiusallammekin olla tappamatta toisiamme. Ja jos oikein radikaaleiksi äidytään, yritetään ihan olla ihmisiä toisillemme.
Sille, mitä on tapahtunut, emme voi enää mitään. Ne, joita ampuja satutti, joutuvat kantamaan ahdistuksensa ja kipunsa, me muut katselemme etäämpää ja puistelemme päätä. Kauhistelu ei kuitenkaan johda mihinkään. Se on hedelmätöntä. Tulevaisuutta sen sijaan jokainen on koko ajan rakentamassa. Loppujen lopuksi jokainen meistä joutuu päivittäin päättämään, muuttaako maailmaa paremmaksi vai paskemmaksi paikaksi. Tämä on se asia, joka on hyvä pitää mielessä joka hetki.
Filed under: maailma
Entäs jos ihminen tarvitsee kauhistelua tehdäkseen maailmasta paremman paikan? Valitettavan usein pitää ensin tapahtua jotain traagista ennen kuin ihmiset heräävät.
Minulla semmoinen kuvitelma, että ampumaurheiluun on tullut -90 luvulta alkaen jonkinlainen extreme harrastussiipi, jota siis pyörittävät puhtaasti kaupalliset, elämyksiä tarjoavat ampumaratayritykset, kuten Helsinki Shooting Club. Näillä ei siis ole mitään tekemistä ampumaurheilun kanssa.
Tosin Suomen ampumaurheiluliiton jäsenistäkin vain alle puolet ovat “aktiiviiharrastajia” eli noin 15 000. Mitähän ne loput 19 000 ei aktiivista aseillaan tekevät? Ja kuinka paljon on jäseniä villeissä extreme harrastusclubeissa? Yritin googlettaa tietoja esiin, mutta eipä löytynyt.
Noh, ampuma-aseen omistajien osuus väestöstä on BBC:n tietojen mukaan suurempi vain USA:ssa ja Jemenissä kuin Suomessa.
Hurja Hilja kysyi Lapulaisoopperassa: “aseita tarvitaan, mutta onko niitä pakko käyttää?”.
Mielenkiintoinen myös olisi tilasto siitä, mihin tehtyjä aseita on käytetty, ja kuinka paljon on niitä, joita ei koskaan ole käytetty..
Toivon, että tämänkertainen ampuja jäisi henkiin. Saisimme tietää tapahtumasta enemmän, ja toisaalta asia ei unohtuisi niin nopeasti, ehkä.
[...] mitä, häh???: Hiljaa Katapultti: Kauhajoelta kuului Junakohtaus: Saatanan nulikka minkä teki Jäniksenselkäläisen Kirjallisuuden Seura: Shit happens ikkunaiines: Olen kohdannut tämän katseen ennenkin HPWEB: Kauhajoen kouluammuskelu: Päivän [...]