Jylkkärissä siis julkaistiin aprillipäivän tienoilla kirjoittamani kolumni, jonka sanoihin ja ajatuksiin jotkut ilmeisesti onnistuivat satuttamaan uskonnolliset tunteensa. Aiheesta on dialogia tuolla palautetta/kysymyksiä-puolella, joten jos joku on ihmetellyt, mistä on kyse, laitan selvyyden vuoksi alkuperäisen tekstin näkyviin tännekin.
Varoitus: oheinen teksti saattaa vahingoittaa uskonnollisia tunteita!
Kohu-uutinen: Jumalaa ei ehkä ole!
ATEISTIT RÄJÄYTTIVÄT uutispommin: Jumalaa ei
luultavasti olekaan olemassa! Kaameaa. Siitähän seuraa,
että elämästä ehkä on sittenkin nautittava ennen
kuolemaa. Teoria elämää seuraavasta olemattomuudesta
kun vie hohdon itsensä kiduttamisesta ja
elämän elämättä jättämisestä.
Kaavailivat brittityylisiä bussimainoksia Jumalan
olemattomuudesta. Kampanja saatetaan kieltää.
Mitä siitä tulisikaan, jos ihmiset lakkaisivat vilkuilemasta
taivaalle yrittäen arvailla, mitä tuntematon jumala
haluaa heidän tekevän. Alkaisivat pian ajatella
omilla aivoilla. Profeetat joutuisivat kortistoon ja lama
syvenisi.
Kuka tekee hyviä tekojakaan muuten kuin mielistelläkseen
jumalaansa stipendin toivossa? Ei syyksi
sentään pelkkä ihmisrakkaus riitä. Sitä paitsi aukottomin
kehäpäätelmin on todistettu, että jumala ensinnäkin
on olemassa ja lisäksi kuulemma ehkä mahdollisesti
ja siten aivan absoluuttisen varmasti toivoo
seuraajiensa käyvän sellaisten lajitovereiden kimppuun,
jotka eivät toimi, kuten teologinen puolueohjelma
määrää.
IHMISTEN ”uskonnollisia tunteita” halutaan suojella
loukkaantumiselta oikein YK:n tasolla. Suomi onkin
valikoivan sananvapauden kärkimaita. Ihmisillä nyt ei
ole niin suurta väliä. Oma vikansa, jos sattuvat olemaan
niitä, joita jumala tiettävästi vihaa, tai jos eivät
suostu kumartamaan jumalankuvia. Kun posliininherkät
uskonnolliset tunteet ovat vaarassa, demokratia,
taiteet, sananvapaus ja ihmisoikeudet laitetaan
kaappiin kuin tuhman lapsen lelu. Hyi kirjailijaa. Hyi
piirtäjää.
Pitäisi kai perustaa Demokratian, Ihmisoikeuksien
ja Sananvapauden Kirkko, jotta voisi vaatia humanististen
tunteiden kunnioittamista.
Emme tiedä, onko jumala olemassa. Jos on, ja jos
hän lisäksi on hyvä, armollinen ja sen kunnioituksen
arvoinen, jota hänelle vaaditaan, hän ei erityisemmin
pidä fundamentalisteista. Rakastava jumala olisi itse
sekulaari humanisti. Humanismiin kiteytyvät kaikki
ne kauniit asiat, joita eri uskontokunnat ovat saaneet
opetuksiinsa kerätyksi. (Niistä on lista YK:n ihmisoikeuksien
julistuksessa.)
Jokaisesta uskonnosta löytyvät rumat, itsekkäät ja
julmat piirteet taas ovat kaikkea sitä, mitä vastaan
humanistit taistelevat – ihan ilman lupausta kuolemanjälkeisestä
palkkiosta.
Filed under: Aiheeton
Koska monen kristillisen suuntauksen mukaan taivaspaikkoja on rajallinen määrä, olen aina ajatellut, että oikeasti lähimmäisiään rakastava kristitty lakkaisi olemasta sellainen, jotta taivaspaikkoja riittäisi muille. Onhan se kovin itsekästä viedä paikka joltain muulta, ehkä enemmän sellaista tarvitsevalta.
Voi Tiina, ettet vain olisi nyt potkaissut tämän blogin lukijoita uskonnollisille tunteille… Kyllä se on niin, että me kirjailijat palamme helvetissä jokaisesta kirjoittamastamme sanasta.
Mielenkiintoinen hampaiden kiristely jumalaa vastaan. Ihan varma todiste siitä, että jumala on olemassa. Kristinuskon mukaan armo ja usko pelastaa ihmisen, ei niinkään teot. Ehkä soisi oikein ymmärretyn ja sisäistetyn eettis-uskonnollisen maailmankatsomuksen johtavan hyvvin tekoihin, joita jo antiikin filosofit painottivat: tieto hyvästä ja hyveestä johtaa hyvän tekemiseen.
No tuo todistejuttu ei täysin avaudu minulle… Oikeastaan minua ei edes kiinnosta ottaa kantaa siihen, onko jumala olemassa vai ei, koska se asia ei väittelemällä ja todistelemalla ratkea. Intuitio ei kohdallani johda ainakaan ateismiin. Käsittelen uskontoja eräänlaisina oppijärjestelminä, jotka on rakennettu tekijän X ympärille, ja näiden oppijärjestelmien kriittinen tutkailu (johon tosiaan voi sisältyä herjanheittoa siinä missä esim. sosialismin, kapitalismin, natsismin tai vaikkapa skientologian tutkailuun) on itselleni täysin jumalan olemassaolon käsittelystä erillinen kysymys.
Saatan hyvinkin uskoa jumalan olemasaoloon, mutta en oikein usko ihmisten kykyyn käsitellä tuollaisia asioita – “God is a loaded gun”. Jotkut ihmiset haluavat elää ja antaa toisten elää, toiset pyrkivät koko ajan kontrolloimaan mitä muut tekevät, sanovat ja ajattelevat – eikä kyse ole edes toisten ihmisten suojelemisesta vaan puhtaasta kontrollista. Kaikki ideologiat – myös Jeesuksen opetukset (olipa hän todellinen historiallinen henkilö tai ei) on jotenkin onnistuttu muuntamaan sellaiseksi ideologiaksi, että sen avulla voidaan käyttää valtaa ja nimenomaan tuomita muita ihmisiä kaikkea muuta kuin Jeesuksen alkuperäisessä hengessä. Hyvin vastenmielistä mielestäni on se, että kun näitä hurskastelevia, torahampaisia aaseja sitten kritisoidaan, he juoksevat jumalastaan rakentamansa kuvan helmoihin ja väittävät, että kritiikki ei olekaan kohdistunut heidän rakentamaansa dogmaattiseen ideologiaan tai heidän tapaansa soveltaa sitä, vaan itseensä jumalaan.
MInulla ei ole mitään tarvetta pilkata jumalaa. Olettaen, että hän on, hän on kaiken pilkan yläpuolella. Sen sijaan pidän ensiarvoisen tärkeänä potkia niitä typeriä jumalankuvia, joita ihmiset kaiken aikaa kaikkialla poliittisten tai muunlaisten kaikkea muuta kuin jumalallista rakkautta edustavien pyrkimystensä suojaksi pystyttävät ja pyhiksi julistavat. Turhan moni valopää luulee itse olevansa pyhä, koska laskettelee pyhiä sanoja ja luokittelee itsensä pelastuneeksi syntisten joukossa.
Niitä omaa armon kokemustaan julistavia uskovia on nähty, ja aika monen kohdalla on ymmärrys hyvästä ja pahasta jäänyt kovin puutteelliseksi. Kenenkään kumartelu, veisaaminen tai pyhien kirjoitusten toistelu ei ihmiskuntaa pelasta tai köyhää ruoki. Kristinuskon suurimpia ongelmia on juuri tuo uskon merkityksen korostaminen ja tekojen jättäminen ikään kuin vapaaehtoiseksi lisäksi: Jeesus tuskin tarkoitti, että ideana on kumarrella ja ylistää häntä ja kusta köyhien ja apua tarvitsevien päälle oman pyhyyden hurmoksessa. Usko, joka ei manifestoidu hyvinä tekoina, on vain itsekkään pikkupossun itselleen nappaama mansikkapiirakka, jota mutustetaan sitten kun kaikki muut ovat joutuneet helvettiin.
En väitä, etteikö olisi olemassa aidosti hyviä uskovia ihmisiä, paljonkin. Väitän vain, ettei usko yksin kenestäkään hyvää ihmistä automaattisesti tee, ei edes lähimmäistään rakastavaa, eikä uskontoa pidä mennä kritiikin yläpuolelle nostamaan, koska sillä suojellaan vain uskonnon väärinkäyttäjiä.
Minusta ainakin länsimaisen ihmisen usko on hyvin henkilökohtainen asia. Mielestäni jumala on olemassa aina silloin, kun hänestä puhutaan ja muulloinkin. Kyllä kai se jumala ja ihmisen eettinen selkäranka aika lailla yhteydessä on, tai rakastava isäsuhde. Onhan sitä analysoitu kuka mistäkin näkökulmasta. Jep. Ei uskoa voi todistella, usko on uskoa ja tiede vaikkapa on tiedettä. Mielenkiintoisia ovat olleet vaikka Esko Valtaojan ja Juha Pihkasen (Piispa) väliset kirjalliset keskustellut. Paljon ihmsiä ovat puhututtaneet tidemiehet. jotka ovat julkistautuneet uskovansa tai edes sietävänsä jonkin irrationaalisen olemassaolon. Minun jumalani ei ole ryppyotsainen, mutta oikeudenmukainen se on.
Niin, tämä keskustelu on mielenkiintoista , koska kiinnostuin tästä koska itselleni hyvin rakkaan ihmisen nimi oli Juha Pihkanen . Hän on kuollut ja yllättäen hänen nimellään löytyyy elämää. Jopa piispa.
itseäni ei tittelit kiinnosta vaan ihmisen oma vakaumus ja ajatus maailma.
Hmm
Otsikkosi Törkeää jumalanpilkkaa? on johdatteleva, eikä itse asiassa ole se asia mikä minua tekstissäsi huolestutti. En pidä hyvänä -missään uskonnossa- vallankäytttöä ja oman uskomuksen julistamista muita paremmaksi. Tämän ilmaisin jo ensimmäisessä kommentissani hyvinkin selkeästi:
“Nostaessasi sekulaarin humanismi jalustalle muiden maailmankatsomusten yläpuolelle syyllistyt itse samaan mihin lähes kaikki maailmanuskonnot ovat kaikkina aikoina syyllistyneet ja tämän takia ankarasti epäonnistuneet ylevissä tavoitteissaan. Itse niputat omalla tuomiollasi sekulaarin humanismin samaan sarjaan halveksimiesi uskontojen kanssa – vallankäytöllä ja kuvitellessasi olevasi muita viisaampi.”
Vallankäyttöä ja oman ideologian nostamista ylivertaisena muita korkeammalle alustalle minä vastustan. Uskonnolla tai ideologialla ei ole väliä, mutta vallankäyttöön ja omaan pyhyyden illuusioonsa jokainen ylevä aate kaatuu. Etkö näe, että julistaessasi sekulaarin humanismin muita maailmankatsomuksia ylemmäs sinä syyllistyt uskontojen “perisyntiin”?
Ei usko omaan maailmankatsomukseen tee ketään ihmistä välttämättä paremmaksi – ei edes humanistia.
Tieteen tietokin on vain perusteltuja tosia uskomuksia. Täten ihmisen elo näyttää olevan täynnä uskoa. Vain kohde näyttää vaihtelevan. Tieteen ja uskon rajanvetoon ihminen on monin osin kykenemätön. Mihin tieto loppuu ja mistä usko alkaa? Voimme myös kysyä kuinka lähelle ihminen voi päästä rationaalisuutta ja voiko ihmisen tiedonnälkää tyydyttää mikään tieto mitä ihminen pystyy hankkimaan ja omaksumaan? Lopulta meidän täytyy tyytyä vain toteamaan Sokrateen tavoin, että voimme tietää vain sen, ettemme tiedä.
Hannelelle pieni korjaus. Luterilaisuus on armo ja usko vastaan teot -uskonto. Katolisuus on eri mieltä puhumattakaan maailman lukuisista muista uskonnoista.
Mistäs jumalasta te täällä nyt keskustelette? Niitä kun tuntuu olevan aika liuta – ja useimmiten ne ovat asioista ihan eri mieltä. Vaikka yleensä vaativatkin aivotonta ja tottelevaista palvontaa sekä ihailua osakseen.
Johan jo Uuden ja Vanhan testamentin kuvaamat jumalhahmot poikkeavat toisistaan oikeastaan kaikilta merkittäviltä luonteenpiirteiltään. Sitten ovat tietysti vielä ne kaikkien muidenkin uskontojen jumalat, joita on ihan lukematon määrä.
Selkeintä jumalanpilkkaa lienee nostaa oma jumalansa muiden jumalien yläpuolelle. Zeus teidät kirotkoon! Allah armahtakoon. Dagon syököön! Rama lohduttakoon. Moolok polttakoon! Jahve kivittäköön! Mars vieköön! Ahti suokoon antejaan. Lucifer lusikoikoon!
No minä olen puhunut kristinuskon jumalasta ja vaikka ekumeniaan uskonkin ja uskontojen perustavanlaiseen yhtäläiseen perussanomaan, niin kyllä kai jumalilla eroa on. Joillekin se on televisio tai raha tai uusi auto tai aurinko. Ehkä pitäisi kirjoittaa isolla kristinuskon Jumala, joka sanoo ettei pitäisi pitää muita jumalia.Antiikin jumalat oli kyllä mielenkiintoisia ja Suomessakin vaikuttaneet pakana-ajan jumalat.
Mette! Nyt meni kyllä uskonnolliseksi, mutta menköön: joku virsi sanoo, että “armosta te olette pelastetut, ette tekojenne kautta ettei kukaan kerskaisi, se on Juuumalaan suuuriii laahja.
Jose, sanoit siis: “Nostaessasi sekulaarin humanismi jalustalle muiden maailmankatsomusten yläpuolelle syyllistyt itse samaan mihin lähes kaikki maailmanuskonnot ovat kaikkina aikoina syyllistyneet ja tämän takia ankarasti epäonnistuneet ylevissä tavoitteissaan. Itse niputat omalla tuomiollasi sekulaarin humanismin samaan sarjaan halveksimiesi uskontojen kanssa – vallankäytöllä ja kuvitellessasi olevasi muita viisaampi.”
En rinnasta sekulaaria humanismia uskontoihin. Kun uskonto tarjoaa yhtä ainoaa totuutta ja perustaa sen uskonkappaleisiin, oletukseen tietynlaisesta jumalasta ja hänen oletetusta tahdostaan, sekulaari humanismi ei tee mitään uskonvaraisia oletuksia. Siihen kuuluu vain yksi ajatus: inhimillisyys, joka pitää sisällään kaiken muun – siis ilmaisunvapauden, demokratian, ihmisoikeudet, tasa-arvoisuuden ja myös uskonnonvapauden. Ainoa edellytys on, että uskonto pidetään uskonasiana ja yhteiskunnalliset päätökset tehdään ihmisen tarpeiden ja inhimillisyyden periaatteen, ei jumalan oletetun tahdon perusteella.
Humanistinen etiikka ei joudu spekuloimaan jumalan olemassaololla tai jumalan tahdolla. Se lähtee siitä, että toista ihmistä on kohdeltava hyvin – ja että toisaalta ideologioita on kohdeltava kriittisesti, jotta niiden varjolla ei kohdeltaisi ihmistä kaltoin. Siksi ilmaisunvapaus yhdessä ihmisoikeuksien puolustamisen kanssa on humanistisen etiikan kulmakivi. Humanistinen etiikka ei pyri kilpailemaan yhdenkään uskonnon kanssa – se vain asettaa kaikki uskonnot omille paikoilleen, keskenään tasa-arvoisiksi tavoiksi hoitaa sieluaan, vaan ei yhteiskunnallisia asioita.
Kun uskonto astuu politiikkaan, henkisestä asiasta tulee raadollista – ja se, mikä oli temppelissä kaunista ja ylevöittävää, onkin poliittisella areenalla ruma, pöhöttynyt raato, joka asiallisia argumentteja kysyttäessä yrittää syödä ihmisten aivot ja oksentaa tilalle dogmeja.
Tieteen tieto on perusteltuja uskomuksia, mutta ainakin perusteet ovat jatkuvan kriittisen tarkastelun kohteena ja tieteellisiä totuuksia korjataan ja täydennetään heti, kun lisätodisteita löytyy. Uskonto taas yrittää suojautua kyseenalaistamiselta, siksi tiede vie asioita eteenpäin ja uskonto pyrkii pysähdyttämään kaiken jumala-keskeiseen maailmankuvaan. Kreationismin uusi nousu on merkki siitä, että uskonto yrittää jälleen kerran syrjäyttää tieteellisen ajattelun ja perustella totuuksiaan ikivanhoilla tarinoilla. Siksi uskontoa pitää pommittaa kritiikillä, jotta se tosiaan pysyisi omalla paikallaan eikä tunkisi pöhöttynyttä raatoaan sinne, missä vapaa ajattelu ja asioiden kyseenalaistaminen ovat ensiarvoisen tärkeitä asioista.
Ja olen sanonut tämän aiemminkin mutta sanon uudestaan: yhden uskonnon pahin vihollinen on toinen uskonto, sillä vaikka sekulaarin humanistinen yhteiskunta sallii ja takaakin jokaisen oikeuden uskoa jumalaan niin kuin itse haluaa, valtaan noussut uskonto ei enää tätä oikeutta takaa. Jos hyväksymme totuudeksi, että Jeesus oli Jumalan poika, joudumme toteamaan, että profeetta Muhammad oli pelkkä huijari ja hänen seuraajansa harhaoppisia, jotka palavat helvetissä. Jos taas hyväksymme todeksi sen totuuden, jota profeetta Muhammad väitetysti julisti, joudumme toteamaan, että Jeesus ei suinkaan ollut Jumalan poika vaan pelkkä profeetta, Muhammadia vähäisempi, ja hänen sanomansa lähimmäisen rakastamisesta pelkkää puppua muiden kuin oikeauskoisten kesken (sikäli kun lähtökohdaksi otetaan konservatiivisimpien muslimien tapa tulkita oppejaan).
Sekulaari humanismi ei ole varsinaisesti maailmankatsomus. Se on ainoa tapa varmistaa, että jokainen ihminen voi turvallisesti ja vapaasti valita oman maailmankatsomuksensa, ja varmistaminen tapahtuu niin, ettei yhdellekään uskonnolle anneta poliittista valtaa ihmisten yli, vaan uskonnot pidetään uskontoina ja politiikka politiikkana.
En siis nosta sekulaaria humanismia uskontojen yläpuolelle. Tarjoan sitä siksi kehykseksi, jonka sisällä ihmiset voivat harjoittaa uskoaan mutta myös täydellistä ilmaisunvapautta.
Mielestäni humanismi on selvästi aatteellinen suuntaus, eikä mitenkään arvovapaa ja täten arvollinen olemaan jonkinlainen yleinen viitekehys, josta käsin voimme tulkita kaikkea kriittisesti ja objektiivisesti.
Samalla lailla kuin uskonto määrittää maailmankatsomustamme tiettyyn suuntaa myös humanismi tekee samaa. Mitenkään kriittisesti tarkasteltuna ei voida osoittaa, että humanismi voisi toimia yleisenä arvojen määrittelijänä. Pitäisi pyrkiä täydelliseen arvovapauteen, ei humanismin ehdottamaan tai määrittämään.
Wikipedia sanoo sekulaarista humanismista: “Se ei ole teistinen, ja se ei hyväksy yliluonnollista käsitystä todellisuudesta.”
Ei sekulaari humanismi voi toimia kehyksenä, jonka sisällä ihmiset voivat harjoittaa uskontoaan ja täydellistä ilmaisunvapauttaan, koska se EI HYVÄKSY yliluonnollista käsitystä todellisuudesta.
Sekulaari humanismi on kehys, jonka sisällä ihmiset voivat ilmaista ja toteuttaa itseään vapaasti, kunhan eivät ole minkään sortin uskonnon harjoittajia. Tämäkö on vapautta?
Evoluutioteoria nähdään usein ehdottomana totuutena, vaikka monet todisteet puhuvatkin makroevoluutiota vastaan. Missä on kriittisyys, jos otetaan selvää vain omaa kantaa tukevista argumenteista?
Pyrimmekö arvovapauteen, vai pyrimmekö sekulaarista humanismista pohjautuvaan käsitykseen maailmasta?
Uskonto määrittää arvoja, mutta saman tekee sekulaari humanismi. Tulos on sama, mutta ilman oletettua jumalaa.
No toki niitä arvoja pitää olla, humanistiset ovat siinä mielessä hyvät että ne suojelevat ensisijaisesti ihmisiä ja ihmisen oikeuksia sen sijaan että määrittelisivät ihmisen arvon ensisijaisesti suhteessa olentoon, josta ei kenelläkään ole mitään varmaa tietoa.
“Sekulaari humanismi on kehys, jonka sisällä ihmiset voivat ilmaista ja toteuttaa itseään vapaasti, kunhan eivät ole minkään sortin uskonnon harjoittajia. Tämäkö on vapautta?”
Toistan jälleen, että sekulaari humanismi puolustaa jokaisen vapautta ajatella, uskoa ja ilmaista vapaasti niin kauan kuin toisia ihmisiä ei vahingoiteta. Kyllä, juuri tämä on vapautta. Ajattelun vapauteen kuuluu aina oikeus uskoa, mutta uskoon ei kuulu aina oikeus ajatella.
Sekulaari humanismi ei perusta arvojaan spekulaatiohin jumalasta / jumalista. Se jättää ihmiselle oikeuden uskoa tai olla uskomatta. Tuskin voit väittää, että jumalan tai jonkin tietyn uskonnon oikeuksista (vaikkapa määritellä, mitkä on sallittua ja mikä ei) huolehtiminen takaisi ihmisten oikeudet jotenkin paremmin kuin ihmisten oikeuksista huolehtiminen. Sekulaari humanismi ei ole teistinen – se uskoo siis ensisijaisesti ihmiseen ja jättää ihmiselle itselleen vapauden päättää, mihin uskoa ja mihin ei. Jos vastustat sekulaaria humanismia, silloin siis haluaisit riistää ihmiseltä oikeuden päättää itse uskonasioistaan ja ihmisoikeuksista huolehtimisen sijasta etsiä pohjan laeille pyhistä kirjoituksista ja siitä, mitä niiissä satutaan sanomaan oikeasta ja väärästä?
Eiköhän kumpikin ole jo riittävän monta kertaa toistanut samat argumentit. Sinä haluat uskoa ja minä ajatella, joten jos et yritä käännyttää minua hartaaksi uskovaiseksi, ei minullakaan ole suurempia intressejä yrittää myydä sinulle humanistisia ajatuksiani. Pääasia on, että olemme kumpikin kilttejä pienille eläimille ja yritämme tehdä maailmasta parempaa paikkaa ihmisille, jotka haluavat elää rauhassa, toisia vahingoittamatta.
“MInulla ei ole mitään tarvetta pilkata jumalaa. Olettaen, että hän on, hän on kaiken pilkan yläpuolella. Sen sijaan pidän ensiarvoisen tärkeänä potkia niitä typeriä jumalankuvia, joita ihmiset kaiken aikaa kaikkialla poliittisten tai muunlaisten kaikkea muuta kuin jumalallista rakkautta edustavien pyrkimystensä suojaksi pystyttävät ja pyhiksi julistavat. Turhan moni valopää luulee itse olevansa pyhä, koska laskettelee pyhiä sanoja ja luokittelee itsensä pelastuneeksi syntisten joukossa.”
Itse uskovana ihmisenä en voisi olla enempää samaa mieltä
Muistan jo, kuinka 13-vuotiaana minusta tuntui täysin absurdilta ajatus, että ihminen pystyisi pilkkaamaan jumalaa.
Mitä tulee kristinuskoon ja hyviin tekoihin, niin käsittääkseni idea on enemmänkin siinä, että emme pysty olemaan niin hyviä kuin haluaisimme, mutta jumala rakastaa meitä silti eikä tuomitse ikuiseen kadotukseen. Silti täytyy yrittää olla hyvä ja haluta.
Sinänsä minusta kaikki dogmit, kirkot ja uskonnot ovat mielestäni vain inhimillisten aivojen inhimillisiä tuotteita, ihmisen yrityksiä rakentaa jotain itselleen käsitettävää jumalallisesta.
Kävin eilen kattomassa ton teksin Jylkkärin omilta nettisivuilta, että sieltäkin löytyy painoasussa, näköisenä. Kattelin sitten muitakin Jylkkärin numeroita ja ihan mielenkiintoista oli. Mukavaa.
Niin vielä noista hyvistä teoista: itse olen kokenut sen uskon, ei tekojen, korostamisen takana olevana punaisena lankana olevan determinismin vastustamisen ja yksilökeskeisen humanismin. Kohtalo ei ole kirjoitettu tähtiin, eikä tule sellaista pistettä, jonka jälkeen ihminen on menetetty tapaus (vrt. kertomus siitä ristillä riippuvasta ryöväristä, jonka Jeesus armahti). Samoin se ajatus hyvistä teoista, jota Jeesus kritisoi on hyvin kaukana jostain humanistisesta omasta eettisestä harkinnasta: enemmänkin siinä on kysymys ulkokultaisista rituaaleista ja sovinnaisesta moralismista, jolla ostetaan pelastusta kirjanoppineiden hyväksymällä tavalla).
Mitä tarkoittaa “arvovapaa”?
Olisi kiva saada joukkoon keskustelemaan vaikkapa joku uskontotieteilijä, joka ei pyrkisi heti määrittelemään kaikkia asioita puhki ja vastakkainasettelullaja poissaololla osoittamaan, mitä jokin on ja mitä joku toinen ei ole. Rationaalisen ja irrationaalisen rauhallinen rinnakkaiselo tuntuu olevan sietämätön ajatus monelle
“Wikipedia sanoo sekulaarista humanismista: “Se ei ole teistinen, ja se ei hyväksy yliluonnollista käsitystä todellisuudesta.”
Ei sekulaari humanismi voi toimia kehyksenä, jonka sisällä ihmiset voivat harjoittaa uskontoaan ja täydellistä ilmaisunvapauttaan, koska se EI HYVÄKSY yliluonnollista käsitystä todellisuudesta. ”
Ei minullakaan muuta. Asioista olemme oikeastaan samaa mieltä, mutta minä en kannata minkään maailmankatsomuksen julistamista muita ehdottomasti paremmaksi. Kannatan kaikkien maailmankatsomusten kriittistä tarkastelua.
Toimiessani kristittynä ja vastustaessani sekulaaria humanismia yleisenä tulkintakehyksenä ja kaiken yläpuolelle sijoittuvana objektiivisena “jumalana” en vastusta ihmisten oikeutta päättää omista asioistaan, tiedettä, sananvapautta, uskonnonvapautta tai ihmisoikeuksia.
Kristittynä minulle on tärkeää pyrkiä lähimmäisenrakkauteen. Lähimmäisenrakkaus sisältää kaiken hyvän ja on itse asiassa paljon rankempi vaade kuin pelkkä inhimillisyys ja sen kunnioittaminen. Rakastakaa lähimmäistänne. Kertomus laupiaasta samarialaisesta kuvaa hyvin minun omaa ihannettani.
Jeesuksen tärkeä sanoma on myös tämä: Miten kohtelemme lähimmäistämme,niin kohtelemme Jumalaa.
Jumalan rakastaminen ja kuunteleminen pitäisi näkyä lähimmäisenrakkaudessa, ei tuomioissa tai arvostelussa.
Tietenkin voit sanoa, että kristitythän toimivat toisin. Minä olen kuitenkin kokenut Jumalan kunnioittamisen ja kuuntelemisen heijastuvan, ei kuviteltuun Jumalaan, vaan lähimmäisiini ja rakkauteen kanssaihmisiäni kohtaan.
Kapaloikäisenä kristittynä minä olen nähnyt lähimmäisenrakkauden kristinuskon tärkeimmäksi sanomaksi, siihen kiteytyy Jumala ja kaikkien ihmisten rauhallinen rinnakkaiselo.
Vastustan vallankäyttöä, tuomitsemista ja oman maailmankatsomuksen julistamista muita paremmaksi oli kyseessä sitten kristinusko tai humanismi.
“Rationaalisen ja irrationaalisen rauhallinen rinnakkaiselo tuntuu olevan sietämätön ajatus monelle.”
Voipi olla. Minua ajatus viehättää. Mutta lähtökohtana on, että konkreettiset asiat (lait, oikeudet, velvollisuudet) määritellään rationaalisesti ja irrationaalinen jätetään sille tasolle, jolle se kuuluu. Ihminen siis voi koko sydämestään uskoa, että J.K. on herra tai Allahu akbar, ja silti perustella maalliset päätökset maallisin argumentein. Kun irrationaalinen tunkeutuu rationaalisen puolelle, alkavat ongelmat.
Ja Jose, tämä siis on se mitä yritän sanoa: sekulaari humanismi ei hyväksy yliluonnollista käsitystä todellisuudesta, se ei siis perusta maallisia päätöksiä uskonasioiden varaan, mutta nimenomaan humanismi hyväksyy jokaisen ihmisen oikeuden uskoa yliluonnolliseen. Tuo sana “hyväksyä” siis mielestäni viittaa määritelmässä ajattelun perusteisiin, ei uskonnollisuuden tukahduttamiseen (neuvostotyyliin), koska ajattelun- ja uskonnonvapaus on ehkä tärkein humanistinen arvo, ihmisoikeuksien henkisen puolen kulmakivi.
Lyhyesti: en ajattele samalla tavalla kuin sinä, Jose, ja esitän argumentteja uskontojakin vastaan, pilkkaankin niitä jos siltä tuntuu, mutta Voltairen hengessä pidän samalla äärimmäisen tärkeänä sitä, että sinulla on jatkossakin oikeus harjoittaa uskontoasi ilman että sinun itsesi kimppuun käydään.
En tiedä yhtään todistetta evoluutiota vastaan. Eikä mitään mikro- tai makroevoluutiota ole olemassakaan, ne ovat kreationistien keksimiä höpöhöpö-termejä. Ei evoluutio tapahdu sen ihmeellisimmin oli se sitten lajin sisäistä tai lajien välistä. Oikeastaan koko “lajin” käsite pitäisi poistaa, päästäisiin samalla kreationisteistakin.
Kaikki allaoleva on lainausta, mutta ehkä syytä lainata noin ajatuksen puolesta:
“Olennainen elementti, joka tarvittiin modernin tieteen syntyessä, oli kuilun luominen fysikaalisen tieteen maailman ja humanistisen kulttuurin maailman välille.” (Steven Weinberg, The New York Review, 3.10. 1996)
Tuo fysiikanteorian kuuluisan nobelistin ja aikamme ehkä merkittävimmän nykyään elävän tiedemiehen lause korostaa tärkeää seikkaa tieteen historiassa. Nykyajan länsimainen tiede on olennaisesti aivan muuta kuin antiikin Kreikassa aikanaan syntynyt humanistinen kulttuuri.
Englanninkieli kertoo tuon eron sanalla ’science’, joka tarkoittaa länsimaista modernia tiedettä, erotukseksi perinteisiä humanistisia tieteitä merkitsevästä sanasta ‘arts’. Suomenkielessä ei ole vastaavaa erottelua, joten käytämme ilmaisua moderni tiede, kun puhumme nykyajan länsimaisesta tieteestä Weinbergin tarkoittamassa mielessä.
Joo, Ilkka, niinku, että “mitä humanisti sanoi ekonomille Mc Donaldsissa?? – “Mitä saisi olla?”
Milestäni myöskään science-tide ei voi ohittaa tutkivan subjektin ajatuksia täysin, ajatus objektiivisesta totuudesta on suhteellisen kestämätön. Siä paitsi yhtä tärkeä kysymys kuin Miksi? on kysymys Miten? Ja Mitä?
Ja ehkäpä myös irrationaalisuuden käsite vaatisi dekonstruktiivista uudelleen määrittelyä.
Mitä mieltä muuten olette Wittgensteinin kielipeleistä suhteessa uskontokeskusteluun ja vetamatta kulttuurirelativismiin?
Entä postmoderni antihumanismi?
Tai todellisuuden muuttuminen simulacrumiksi?
TR:lle: Ihmisen moraali, tieto hyvästä ja pahasta, ei voi olla pelkkää sattumaa ja luonnonvalintaa. En usko relativistiseen moraaliin.
Jokaisella eliölajilla on omat käyttäytymistapansa ja -sääntönsä. Niitä voi kutsua myös “tiedoksi hyvästä ja pahasta”. Ihmisellä moraalia voi synnyttää myös empatian kautta. Kun en itse tykkäisi, että minulta varastetaan, en varasta muiltakaan. Mihin tarvitaan jumala?
Luonnontiede ei todellakaan ohita ihmisen ajatuksia tai mieltä. Mutta miksi ihmisen ajattelu ja luomiskyky täytyy latistaa vetämällä siihen jotain jumalayhteyksiä? Maailma, luonto ja ihmisen mieli ovat ihmeellisiä ja upeita täysin ilman jumalaa tai yliluonnollista.
Mutta en kiistele enempää.
Hannele hei!
En oikein tiedä miten suhtautua sekavaan käsite tai sanakokoelmaan, joista osa on lisäksi aika lailla lainattuja muista kielistä kuin suomenkielestä.
Yhteiskunnallista keskustelua tulisi pyrkiä käymään sillä kielellä, mikä on ymmärrettävää yhteiskunnan eläjille.
Niin, tieteen kieli on vähän sellaista. Itsekin pyrin hermeneuttiseen ymmärtämiseen. Sanakirja apuun?
Joskus täytyy myös paroioida kaikenlaisia keskusteluja, kun niistä alkaa tulla vain sanojen heittelyä sinne tänne.