Äänestä! (Harkiten.)

Demokratia on mukava keksintö. Ei mikään selviö, kuten tv-uutisia katsoessa selviää. Äänestämällä voi vaikuttaa, mutta pelkkä vaikuttaminen ei sinänsä ole hyvä asia – se on vain tosiasia. Itse haluan vaikuttaa niin, etteivät asioista tietämättömät jäärät esimerkiksi säädä uusia ilmaisunvapautta tukahduttavia tai suuryhtiöille arveluttavia oikeuksia suovia lakeja jonkin ketunhäntäisen lobbarin tai oman typeryytensä innoittamina. Toisaalta mies, [...]

Kirjailijarintamalta ei mitään (kovin) uutta

Kustantamosta tuli tekijänpalkkiotilitykset vuodelta 2008. Lumikon pokkariversiota on vielä viime vuoden (2008) aikana mennyt 225 kappaletta, mikä on ihan kivasti ottaen huomioon, että kyse on jo vuonna 2006 ilmestyneestä romaanista, jonka pokkarilaitos ilmestyi 2007. Taivaalta pudonnutta eläintarhaa on mennyt viime vuonna (sehän ilmestyi viime vuoden alkupuolella) vähän alle 800 kappaletta. Bestseller-kirjailijuus siis odotuttaa itseään vielä [...]

Juonen kaksi linjaa

Niin kuin mies, joka joutuu valitsemaan tumman ja vaalean välillä, olen romaanin juonen kanssa valintatilanteessa. Minulla on tällä hetkellä kaksi mahdollista tapaa kirjoittaa jälkimmäinen puolisko. Ensimmäisessä henkilö X tekee asian A, mistä seuraa tietynlainen jännite. Toisessa asian A taustalla onkin ilmeisesti henkilö Y, mikä muuttaa seuraavien tapahtumien luonteen, samoin kuin keskeisen henkilö X:n luonteen, ja [...]

Hankalia päätöksiä ja intiaanit ovat joessa

Sattuneesta syystä viime yönä aivot kävivät ylikierroksilla. Syynä oli se, että olin kirjoittanut liian myöhään. Odotellessani, että aivoni rauhoittuisivat, kirjoitin vähän lisää. Luullakseni kirjoitin yhden hyvän kohdan ja monta kakkelikohtaa. Se on ihan hyvä saavutus. Sivumääräkin kasvoi pitkästä aikaa.
Nyt sitten väsyttää. Pitäisi meloskella ajatusten jokea pitkin, mutta kanootti on nurin ja intiaanit uppeluksissa.
Päivätyössä istuin kaksi [...]