…no kirjoitin minä kerran teininä keskustassa jotain muuriin, mutta nyt kirjoitan tiedostoon. Romaania. Joka sijoittuu Jyväskylään. Joskus haastattelussa tosiaan sanoin, että keskisuomalaisuus on mielentila, jota luovuuden vuoksi pyrin välttämään, ja se pitää edelleen paikkansa. Siinä näkökulma minun Jyväskylääni.
Viime yönä esimerkiksi kirjoitin kohtauksen, jossa päähenkilö nousee Harjulle ja tapaa erään henkilön Vesilinnassa. Ei varsinaisesti mitään scifiä, ei edes fantasiaa. Mutta kyllä siellä pinnan alla sitten reaalifantastinenkin taso on, tosin näillä näkymin piilotetummin kuin Lumikossa, ja tosiaankin aivan eri hengessä kuin Taivaalta pudonneen eläintarhan novelleissa. Olen tällä kertaa pidätellyt aika pitkään, mutta eiköhän se piilotettu taso, salattu ydin, unista uutettu mehu, pian tarinan maailmaan esiin vuoda.
Pinnan alla kun on todellisuudessakin (missä niistä?) aina kaikenlaista. Hesarissa puhuttiin rakennuksissa muhivista supermyrkyistä. Otsikon perusteella oletin niiden muuttavan ihmiset kammottaviksi mutanteiksi tai sulattavan lihat luiden päältä, enkä pahasti erehtynytkään: solujahan ne tappavat. Samantapaisia supermyrkkyjä piilee arkisten asioiden alla – salattuja asioita, jotka silti vaikuttavat kaikkeen, joskus jopa uutta luovasti, joskin usein ikävä kyllä tuhoavasti, joka tapauksessa aiheuttaen muutoksia.
En kyllä itsekään täysin käsitä, mitä edellä kirjoitin. Johtoajatus hävisi, kun aloin miettiä erään henkilöhahmon kehityskulkua, joka laukaisee erään keskeisen juonenkäänteen. Onneksi en ole juuri nyt töissä ydinvoimalassa tai lennä matkustajakonetta Jyväskylästä Jäniksenselälle.
_____
Viime aikoina olen kuunnellut lähinnä Inkubus Sukkubusta.
Filed under: Aiheeton
Taisi olla 80-luvun alkua, kun sanomalehti Keskisuomalaisessa oli kuva Harjun Vesilinnan terassilta, jossa kaksi nuorta joi limsaa alkaneen kesän kunniaksi.
Nyt toinen heistä vaeltaa Harjun pyörryttävän korkeiden honkien keskellä etsien kyseistä neliskanttista tornia ja ehkä myös nuoruuttaan.
Mutta erityisesti hän hakee sitä poreilevan omenalimsan makua, sillä kaikkea muuta hän on elämässään maistanut ja kylläkseen saanut, mutta sitä makua hän ei unohda koskaan.
Ehkä saamme vielä lukea kuvauksen siitä makunautinnosta yhden romaanin verran.
P.S. Se torni on sen soikean juoksuradan yläpuolella, siinä korkeimmalla kohdalla. Et voi olla törmäämättä siihen. Mutta varo, se on jo aika vanha torni ja laasti tiilien välissä voi olla haperoa.