Kirjailija menee kauppaan ja näkee Pelle Miljoonan

Menin Keljon Prismaan Jyväskylässä. Koin ilmestyksen. Vastaan käveli noin kolmen metrin pituinen hahmo, joka näytti olevan rastatukkainen ja -pipoinen Pelle Miljoona. Pelle Miljoonan punk-musiikillisia saarnoja kuuntelin nuoruusvuosinani mankastani, ammentaen maailmankuvaa ja asennetta. Sittemmin vieraannuin Andien rinteillä -henkisestä uudemmasta tuotannosta, mutta tajuntani mytologisesa galleriassa Pelle Miljoonalla on ikuisesti oma paikkansa.

En lähestynyt tätä epäjumalallista ilmestystä. Mielessäni ei edes käväissyt sellainen mahdollisuus, että menisin länkyttämään hänelle, kuinka tohkeissani hänen tuotantoaan joskus vuonna punk ja kapina kuuntelin. En viitsinyt edes tuijottaa. Annoin Pellen ja hänen seurassaan olleen naisen kulkea rauhassa. Fanipoikuus ei sovi tyyliini, paitsi ehkä joidenkin naisartistien kohdalla – Debbie Harryn jalkoihin lankeaisin välittömästi, jos hänet tapaisin, Kate Bushista puhumattakaan. Itse asiassa tarttuisin Kate Bushin jalkoihin niin tiukasti, että minut pitäisi irrottaa rautasahalla ja paloöljyllä. Myös Katti Matikaisen esittäjän edessä voisin faniuteni nöyrästi tunnustaa. Katti Matikainen näyttää tältä:

Jälkeenpäin mielessä tosin käväisi, että kyseistä herraa olisi ollut luontevaa lähestyä kirjailijakollegana. Olenhan hänen tuotantoaankin lukenut joskus lukioaikoina, en tosin enää sen jälkeen. Olisin voinut kysyä, mahtoiko Pelle Miljoona ostaa Prismasta tomaatteja ja maitoa, vai jotain muuta. Mutta jäipä tekemättä.

Perin hämmentävää on toisinaan törmätä nuoruusaikojensa epäjumaliin. Mutta minkäs teet. Päivittäin sadat ihmiset näkevät Pelle Miljoonan. Tänään minä olin yksi heistä.

5 vastausta

  1. Minusta olisi rasittavaa kulkea pelle miljoonana kaiken sen supinan keskellä. Vielä ikävämpää olisi kulkea pelle miljoonana, kun kukaan ei enää supisisi.
    Parempi istua vain Andien rinteillä kuuntelemassa tuulien suhinaa.

  2. Tuo Katti Matikaisen asento on muuten K-18. Olen käynyt jo viidesti katsomassa sitä (oman kipeän selän takia).

  3. Niin.
    Pelle Miljoona näki kerran minut jossain Vanhan Kuppilassa ehkä vuonna -79 tai jotain. Sen jälkeen hän ei ole minua nähnyt. Olenko Pyhä?

  4. Oi herra kirjailija.. Olkaa kiltti ja uhratkaa ajatus ankealle päivätyöllenne. Kertokaa onko äidinkielen 8. kurssi tärkeä kirjoitusten kannalta vai kannattaisiko sen sijasta valita filosofiaa?

  5. Kirjailijan roolissa kehotan välittömästi lopettamaan koko koulunkäynnin ja menemään Pariisiin maalaamaan Seinen näkymiä ja juomaan viiniä patongin kera.

    Jos se opettajatyyppi vaikuttaisi tässä blogissa, se saattaisi sanoa että käytännössä toi äikän kurssi on pakollinen jos haluaa selvitä hengissä kirjoituksista ja valmistua joskus hyvään porvarilliseen ammattiin, kuten lääkäriksi, suurriistan yo-metsästäjäksi tai käkikelloksi. Mutta eihän se vaikuta. Ei ole opettajia täällä. Jekyll poissa. On vain Hyde.

Jätä kommentti