ja taivaalta putosi eläintarha

Sodan jälkeen monet asiat olivat sekaisin, isä kertoo, ja kävi niin, että isän perheen talon lähelle putosi suuri neuvostoliittolainen rahtilentokone.
Sen oli pitänyt kuljettaa iso joukko neuvostoliit­tolaisen eläintarhan eläimiä jostakin jonnekin. Kukaan ei tiennyt, miksi eläimet ylipää­tään oli lastattu koneeseen. Se ajau­tui sivuun reitiltä, ja eräänä sunnuntai-iltapäivänä, kun sodan päättymisestä oli kulunut [...]

Ignaz

Paavi vaikeni, tarttui molemmin käsin korkeaan päähineeseen ja alkoi suoristaa sitä keskittyneesti. Loin korrektisti katseeni lattiaan. Joistakin asioista ei sopinut puhua ääneen, joten niistä oli parempi vaieta.
Kohdatessani Laurelin junassa olin ollut palaa­massa Jerusalemista, missä oli tapahtunut skandaalimainen välikohtaus. Vanhoja totuuksia vil­leillä spekuloinneillaan murentanut teologi Agrippus Smith oli kohdannut väkivaltaisen lopun luennoidessaan Jerusalemin yliopistolla. Kolme luotia [...]

Mielen kiropraktiikkaa?

Novellikokoelman Taivaalta pudonnut eläintarha saa nyt BookPlus-nettikaupasta hintaan 24,95 €.

“Harvoin lukee näin mielikuvituksellista ja rikasta tarinankerrontaa sekä komeaa kieltä. (– ;) Tarinat ovat varsinaista mielen venyttelyä. Kun hän vaihtaa todellisuuden yllättäen toiseksi, mahassa vihlaisee aivan kuin vuoristoradassa ja samalla piintyneet ajatuksenkiinnikkeet napsahtelevat irti kuin pyykkipojat narulla.”
(Ylen Aamu-tv:n esittelystä)

“Kertomusten näennäisellä uskomattomuudella ei ole enää väliä, jos kertojan [...]

mainos

Sain kopion lopullisesta kannesta, jonka on suunnitellut Ketodesign. Se näkyy tässä JänisADvertsin laatimassa mainoksessa:

mainos