Kun uusi kirja ilmestyy, kirjailija kiertelee erilaisissa tilaisuuksissa haastateltavana ja kertomassa teoksistaan. Samalla kirjailija tapaa lukijoitaan. Joskus lukijalla on kysymys ja toisinaan lukija saa kaiken hälinän keskellä tuon kysymyksen esitetyksikin kirjailijalle. Jos oikein hyvin käy, kirjailija kykenee peräti vastaamaan kysymykseen – harvemmin kuitenkaan kovin järkevästi.
Sanotaankin, että elävä kirjailija on kirjasta innostuneelle lukijalle usein pettymys. Kuolleita kirjailijoita taas harvemmin tapaa – muualla kuin kotitaloni kellarissa, minne he kokoontuvat suomalaisen kirjallisuuden päivänä järsimään paleltuneita perunoita, haastamaan riitaa ja tyrkyttämään vanhoja ideoitaan: “Kun sinä poika nyt olet vielä elossa, niin kuule, sinähän voisitkin kirjoittaa sen jatko-osan, jota minä meinasin kirjoittaa, eli siinä sitten löytyisi se kahdeksaskin veljes, joka olisi heti syntymässä lähetetty pois, kun se oli niin hirmuinen…”
Kun nyt kerran netissä ollaan, voit esittää ihan rauhassa sen kysymyksen, joka mielessäsi pyörii. Pidätän itselläni oikeuden valehdella niin, että herkempiä hirvittää. Voit antaa palautettakin, jos siltä tuntuu.
Jospa minä sitten kysyn: En ole tutustunut tuotantoosi, kuullut kylläkin puhuttavan siitä. Jonkin fantasiapalkinnon näköjään olet saanut, mikä ei minua houkuttele koska en pidä fantasiasta, Tolkienin jätin kesken kun yritin sitä lukea. Hotakaista lähinnä luen ja Hämeen-Anttilaa, ja sellaisia. Voisitko kertoa, millaisille lukijoille sinä kirjojasi kirjoitat, eli kannattaako minunlaiseni vaivautua?
Kiitän rouva Kiveä kysymyksestä. Vastaan siihen julkaisemalla tässä tuoteselosteen, jonka taannoin laadin niille, jotka harkitsevat romaanin Lumikko ja yhdeksän muuta lukemista:
Erilaiset ihmiset pitävät erilaisista kirjoista. Kahdella eri ihmisellä voi olla joitakin yhteisiä suosikkeja ja toisaalta kummallakin sellaisia suosikkeja, jotka eivät lainkaan vetoa toisen kirjamakuun. Kirjallisuuspalkinnot jaetaan muutaman ihmisen kirjamaun perusteella, joten palkittuja kirjoja ostavat ihmiset päätyvät hankkimaan jotain sellaista, mikä ei välttämättä juurikaan vastaa heidän omaa makuaan. Samalla heiltä saattaa epäonnistuneen markkinoinnin vuoksi jäädä löytämättä teos, joka miellyttäisi heitä suuresti.
Mikä tragedia!
Auttaakseni oikeita ihmisiä löytämään romaanin Lumikko ja yhdeksän muuta ja vääriä ihmisiä välttämään sitä teen tässä uhkarohkean yrityksen purkaa romaanin piirteet ja ominaisuudet sellaiseen muotoon, että jokainen voi itse sovittaa sitä lukijaprofiiliinsa.
1) KIRJALLISUUDELLISET VAIKUTTEET
Jokainen kirjailija kirjoittaa teoksensa siten, että taustalla vaikuttavat tietyt aiemmin kirjoitetut kaunokirjalliset teokset. Kirjailija toki lukee elämänsä aikana tuhansia kirjoja, mutta kaikki kirjat, joista kirjailija on pitänyt, eivät suinkaan tarjoa kirjailijalle suoria vaikutteita. Jotkut kirjat herättävät kirjailijassa kunnioitusta mutta ovat hänen omalle kirjailijalaadulleen vieraita. Vain harvat kirjat jäävät vaikuttamaan kirjailijan tajuntaan siten, että ne ohjaavat kirjailijan omaa luomistyötä.
Luettelen tässä joukon kaunokirjallisia teoksia, joiden tunnen vaikuttaneen luomisprosessiini kirjoittaessani romaania Lumikko ja yhdeksän muuta. Mitä useampi mainitsemistani teoksista löytyy suosikkilistaltasi, sitä todennäköisemmin myös kirjoittamani romaani vastaa juuri sinun lukijaprofiiliasi.
Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin
Dostojevski: Rikos ja rangaistus
Peter Höeg: Lumen taju, Rajatapaukset
Kurt Vonnegut: Titanin seireenit
Isabel Allende: Henkien talo
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Gabriel Garcia Marquez: Surullinen ja uskomaton tarina
Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys
Peter Straub: The Ghost Story
Lewis Carrol: Liisa ihmemaassa
Thomas Mann: Tohtori Faustus, Taikavuori
Anne Rice: Veren vangit
Carl Barks: Koko tuotanto
2) MUUT TAITEELLISET VAIKUTTEET
Kirjailija ei ammenna vaikutteita yksinomaan kirjallisuudesta, vaan myös elokuvista, maalaustaiteesta, sarjakuvista, tv-sarjoista ja musiikista. Käytännössä vaikutteet voivat näkyä esimerkiksi tunnelmassa, tyylissä ja rakenteessa. Toisaalta ne voivat olla myös näkymättä. Kirjoittaessani romaania tiedostin jollain tasolla ammentavani vaikutteita seuraavista ilmiöistä:
Fellini: 8½, Tie
Pedro Almodovar: Huono kasvatus, Kaikki äidistäni, Puhu hänelle
Buffy the Vampire Slayer
Kummisetä 1 ja 2
Henkien kätkemä
Ringu (unien taso)
Chagallin maalaukset
3) TEMAATTINEN TASO
Jos erilaiset taiteelliset vaikutteet ovat muovaamassa romaanin havaittavia piirteitä, temaattinen taso määrittelee teoksen sielun. Romaanissani tarkastelen seuraavia perimmäisiä kysymyksiä:
Ihmisen identiteetti ja sen hauraus
Ihmisten keskinäinen riippuvuus
Ihmisten julmuus toisiaan kohtaan
Totuus ja itsepetos
Petos ja uskollisuus
Kirjallisuuden perimmäinen olemus
Kirjoittamisen perimmäinen olemus
Kunnianhimo ja moraali
Yksilön ja erilaisten yhteisöjen suhde
Rikos ja rangaistus
Unelmien ja todellisuuden suhde
Todellisuuden perimmäinen luonne
Luopumisen vaikeus
4) JUONELLISET AIHELMAT
Kaikkia mainitsemiani teemoja on mahdollista tutkia eri tavoin. Valitsin juoneni osasiksi mm. seuraavat elementit, joiden avulla arvelin pääseväni käsiksi temaattiseen ytimeen:
Yhdistykset ja salaseurat sekä niiden rituaalit.
Salaisuudet.
Murhat, selvittämättömät rikokset.
Vanhat suomalaiset mytologiset kertomukset
Pikkukaupunkilainen mentaliteetti
Opettajuus
Dementia, omaisista luopuminen
Epätavalliset rakkaussuhteet, seksuaalisuus
Ylensyöminen, liikalihavuus
Koirat
Muistaminen ja unohtaminen
Totuuden etsiminen
Kirjarutto
Harrastajakirjoittajat, menestyskirjailijat, yleisö
Kirjoittamisen opiskeleminen
5) MUUT INTENTIOT
Kaiken tämän voi koota romaaniksi lukemattomin eri tavoin. Luettelen tässä eräitä tärkeimpiä intentioitani, sillä ne vaikuttavat suuresti lopulliseen lukukokemukseen. Mainittakoon, että romaanin saamien arvostelujen ja lukijapalautteen mukaan mainitsemani intentiot ovat toteutuneet valmiissa kirjassa.
Lähtökohtana on realismi, johon vähitellen sekoittuu myös maagisen realismin fantasiapitoisia aineksia. Kirjan on avauduttava realistiseen kerrontaan tottuneelle lukijalle ja kuvattava suomalaista todellisuutta, mutta sen on tarjottava jotain myös niille, jotka pitävät mielikuvituksellisemmista tarinoista.
Monet aikuiset, aiemmin realismista pitäneet lukijat ovat innostuneet Harry Pottereista. Kirja voisi tarjota heille tavan yhdistää se, mikä heitä Pottereissa viehättää, siihen, mikä aikuisille suunnatussa vakavassa kirjallisuudessa on hyvää.
Muodollisesti kirja ammentaa pitkälti dekkareista, mutta myös muista kirjallisuuden genreistä, sikäli kuin se tekee kirjaa kiinnostavammaksi lukea ja palvelee temaattisen tason rakentamista.
Kirjan on oltava kevyt lukea, sillä ihmiset haluavat rentoutua kirjallisuuden parissa. Toisaalta sen on tarjottava lukijalle myös syvällistä pohdittavaa. Kirjan siis pitää yhdistää toisiinsa viihdekirjallisuuden vetävä ja yllätyksellinen juoni ja taidekirjallisuuden syvällisyys.
Kirjan on vedottava paitsi älyyn, myös tunteisiin ja oltava vakava, mutta samalla myös hauska. Sen on vuoron perää liikutettava ja nauratettava lukijaa sekä herätettävä hänessä jännityksen tunnetta.
Kirjan kielen on oltava kevyttä lukea mutta samalla innovatiivista.
Kirjan on tuotava jotain uutta suomalaiseen kirjallisuuteen, sillä vanhoja kuvioita toistetaan aivan riittävästi ilman minuakin. Se ei kuitenkaan saa vieraannuttaa lukijaa tarkoitushakuisella kikkailulla tai kokeellisuudella.
__________________________
Tässä siis romaanin Lumikko ja yhdeksän muuta tuoteseloste. Jos olet jo päättänyt lukea romaanin, suosittelen jättämään tuoteselosteen lukemisen myöhemmäksi, sillä se saattaa haitata lukuelämystäsi. Jos sen sijaan emmit yhä, josko pitäisi ostaa tai lainata Lumikko ja yhdeksän muuta vai ei, tutustu tuoteselosteeseen ja totea itse, vastaavatko romaanin ainesosat kirjallisuudellista ruokavaliotasi.
Tervehdys Pasi,
jos Atenassa käydessäsi viitsit ottaa yhden helmikuussa julkaistavan kirjasi ja omistaa sen minulle, minä sen tilaan ja maksan Atenalle tai kellevaan halutaan:) T. ennakkotilaaja ja -onnittelija MinttuBirdy
Kiitos ennakko-onnitteluista, Birdy! Laita kustantamoon sähköpostia, niin tietävät sitten tönäistä tilaamasi kappaleen omistuskirjoitettavaksi kun käyn siellä kirjojen tultua painosta.
Birdylle vai Mintulle, muuten?
Terveppä terve.
Olen eräs ysiluokkalainen, joka tekee sinusta kirjailija esitelmää.
Sinusta kyllä totisesti löytyy tietoa! Tällä hetkellä käytössäni on kaksi kirjaa (Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita sekä Keskisuomalaisia nykykirjailijoita), kotisivusi (joka ei kauheammin auta), vanha blogisi (ja sen oudot Punainen kissa -sarjikset) ja nykyinen blogisi.
Olen tällä hetkellä todella hämmentynyt, enkä todellakaan tiedä mistä aloittaisin esitelmäni tekemisen.
Joten, koska minulla ei nyt vielä ole mitään järkevää kysyttävää, saat itse ehdottaa mitä haluat itsestäsi minun kerrotovan.
Näin lopuksi haluan kiittää sinua loistavista novelleista ja kirjasta joiden lukemiseta en saa tarpeeksi. Ja tietenkin onnittelut uuden kirjan johdosta.
Puppy, ensimmäinen tarvitsemasi tieto on, että lukemasi novellit on nyt julkaistu uudessa kokoelmassa päivitettyinä versioina – MJK:n tekstit jäivät monelta osin keskeneräisiksi, koska minulla ei ollut kustannustoimittajaa apuna ja itsekin vielä tuolloin olin kirjoittajantaipaleeni alussa. Mukavaa, jos silti pidit niistä!
Kotisivu ja blogi ovat hämäystä. Todellisuudessa nimikkeen Pasi Ilmari Jääskeläinen takana on viisi eri harrastajakirjoittajaa, jotka kaikki työskentelevät korkeilla ja näkyvillä paikoilla yhteiskunnassa ja siksi joutuvat salaamaan henkilöllisyytensä. Kokoonnumme kerran kuussa juomaan whiskyä ja kirjoittamaan yhdessä kirjallisuutta. Haaveilimme aikoinamme kirjailijaksi ryhtymisestä, jokainen meistä, mutta vanhempamme pakottivat meidät politiikkaan ja talouselämään, ja nyt on myöhäistä kapinoida. Tosin eläkeikä koittaa jokaiselle 2 – 3 vuoden sisällä, minkä jälkeen ajattelimme paljastaa koko juonen julkisesti.
En tietenkään ole mikään asiantuntija, mutta minusta ne olivat ja ovat edelleenkin todella hienoja.
Jos sinua tai siis teitä on viisi, niin sehän tarkoittaa, että joudun tekemään viisi kirjailija esitelmää.
Voi voi, jospa kuitenkin tyydyn vain tähän nimikkeeseen…
Mutta vakavasti puhuen, et varsinaisesti vastannut kysymykseeni.
Mitä sinä haluat 15-16 vuotiaiden, outoja tapoja omaavien tyttöjen ja poikien tietävän sinusta?
Ja nyt en todellakaan tarkoita mitään perus tietoa kirjoistasi, palkinnoistasi tai syntymäpäivästäsi (jotan en, ihme kylläkään, ole vielä mistään löytänyt).
Miksi sinusta tuli kirjailija? Oliko se haaveesi jo pitkään vai päädyitkö siihen vain sattumalta?
Millainen olet omasta mielestäsi?
Onkosinulla mitään outoja tapoja? Jos on niin millaisia?
Koska olet äidinkielen opettaja, onko rasittavaa lukea netissä väärin kirjoitettua tekstiä?
Ja koska minua nyt alkoi häiritsemään, milloin sinulla on syntymäpäivä?
Pahoittelen tätä kysymysten tulvaa, mutta en vain voinut olla kysymättä.
Terveisiä teille kaikille viidelle!
Ok, Puppy – jos se nyt on oikea nimesi… Vastaan kysymyksiisi.
Kysymys: Mitä sinä haluat 15-16 vuotiaiden, outoja tapoja omaavien tyttöjen ja poikien tietävän sinusta?
Vastaus:
En ainakaan, missä asun. Hehe. Vihje: Älkää tulko kolistelemaan vanhan hautausmaan tienoille öisin. No, se, mitä soisin heidän minusta tietävän, on se, millaisia kirjoja kirjoitan. Eli nimenomaan tekstiensä kautta kirjailija haluaa ensisijaisesti tulla tunnetuksi. Kirjailija synnyttää kirjan (ilman epiduraalia) ja kirja elää vain niin kauan kuin joku lukee sitä tai ajattelee sen tarinaa.
Kuitenkin jotta kirja löytäisi lukijansa, kirjailijan pitää miltei aina tulla ensin itse julkisuuteen. Parin viikon päästä osallistun aamu-tv:n lähetykseen ja radiohaastattelukin tehdään, ja kaikki tämä siksi, että lukijakuntani mahdollisesti kasvaisi tai että uusi kirja yleensä löytäisi lukijansa.
Yritän syöttää julkisuuteen niitä tietoja itsestäni, joita itse haluan tietää toisista kirjailijoista: sukupuolen, iän, jonkinlaisen käsityksen ulkonäöstä, jotain taustoista ja erityisesti tietoa elämänasenteista – vaikkapa siitä, onko kirjailija tiukkapipoinen moraalinatsi vai kenties jotain muuta, nakkikioskin myyjänä itsensä elättävä puurtaja vai kenties upporikas perijätär, joka asuu kultaisessa tornissa.
Toisaalta kaikki tämä on merkityksetöntä, koska tarinat ovat ne pääasia. Ihmiset vain jostain syystä kaipaavat kirjailijankin näkyviin, ainakin jotkut. Joitakin kirjailijan esillä oleminen vain ärsyttää, toisinaan kirjailijaa itseäänkin.
Jos haluat tietää, millainen ihminen olen, tutki blogiani. Tieto on täällä, ja osittain tietysti myös siinä vanhassa blogissa. Mahdoton itseään on pähkinänkuoreen sulloa. Ole Sherlock Holmes ja kerää tieto näistä pikku puheenvuoroistani, joita olen jo kohta parin vuoden ajan nettiin kylvänyt. Blogista selviää mm. musiikkimaku, maailmankatsomuksellisia asioita jne.
Kysymys: Miksi sinusta tuli kirjailija? Oliko se haaveesi jo pitkään vai päädyitkö siihen vain sattumalta?
Vastaus:
Jo pikkulapsena, käydessäni ekoja kertoja kirjastossa, ajattelin, että isona sitten haluan itsekin tulla kirjailijaksi. Välilä tajusin, ettei moinen haave koskaan toteutuisi. Sitten tajusin, että se voisi hyvinkin toteutua. Lopuksi huomasin sen toteutuneen. Siinä välillä tein pirusti töitä, kun luin, luin ja luin ja opettelin kirjoittamaan mahdollisimman hyvin. Samaa opettelen yhä, elämä on ainaista kehittymistä, kunnes madot saavat meidät.
Kysymys: Millainen olet omasta mielestäsi?
Vastaus: Niin vaatimaton, etten voi mitenkään vastata rehellisesti kysymykseesi, sillä itsekehu ei kuulu tapoihini. No, yksi vastaus löytyy kylppärin peilistä aamuisin, kun olen lähdössä töihin. Joka aamu vastaus on eilistä karumpi. Ja kun lähtee pois kotoa, toiset ihmiset ovat jokaiselle se yksi peili, joka on välillä totuudenmukainen, välillä ei. Minua on monta, ihminen on kerroksittainen elukka, ja kun yhtenä hetkenä voin olla vaikkapa julma, toisena hetkenä välitän kovastikin. Ihminen itse tekee itsensä yhteistyössä ympäristön kanssa, ja oma käsitys itsestäni muuttuu jatkuvasti.
Kysymys: Onko sinulla mitään outoja tapoja? Jos on niin millaisia?
Vastaus: Puhutaanko nyt täyden kuun ajoista vai ihan vain niistä päivistä, jolloin en muutu sudeksi…? Kaikilla ihmisillä on outoja tapoja, itselle ne ovat normaaleja ja ihan tavallisia. Lasketko oudoksi tavaksi esimerkiksi sen, että tilasin brittiläisestä sarjakuvakaupasta Spike- ja Buffy-sarjiksia ja luen niitä sen sijaan että tekisin jotain kultturellia?
Kysymys: Koska olet äidinkielen opettaja, onko rasittavaa lukea netissä väärin kirjoitettua tekstiä?
Vastaus: En ole niin herkkä, että joka paikassa pitäisi kaiken olla kielellisesti tiptop. Lukemissani aineissa virheet ärsyttävät enemmän, jos ne tuntuvat johtuvan silkasta välinpitämättömyydestä ja haluttomuudesta kiinnittää asiaan huomiota. Mutta virheitähän tekee jokainen.
Kysymys: Ja koska minua nyt alkoi häiritsemään, milloin sinulla on syntymäpäivä?
Vastaus: Se on tietysti… hetkinen. Teit kysymyksessä rektiovirheen. Sanan “alkaa” yhteydessä toisen sanan pitää olla muodossa “häiritä”. Toivottavasti tämä vastasi kysymykseesi.
Ei, Puppy ei todellakaan ole oikea nimeni. Ystäväni vain kutsuu minua “Puppyksi”, joten käytän sitä useassa paikassa nimimerkkinä.
Minua itseäni kiinnostaa juuri kirjailijoiden persoona. Minä haluaisin tietää, mitä sinunkin päässäsi liikkuu, kun kirjoitatat.
Mutta se ei luultavasti kiinnosta kovin monia nuoria ja siihen on todella vaikea vastata. Joten taidan jättää sen aiheen sikseen.
Niin, blogistasi löytää todellakin vaikka mitä.
Olet muuten syntynyt 30.6.1966 eikö? Toisin sanoen olet rapu. Jos sillä nyt on niin väliä.
Ilta-Sanomien horoskooppisi tälle päivälle:
“Varo nyt puhumasta sivu suusi. Paljasta varsinkin eräälle kyselijälle vain pääkohdat, ja nekin mahdollisimman niukasti.”
Eipä Buffy -sarjakuvien tilaaminen ole niin outoa.
Olin kylläkin hieman yllättynyt, kun luin vanhasta blogistsi, että katsot Buffya.
Se ei vain jotenkin sopinut henkilökuvaan, jonka olin sinusta saanut.
En edes tiedä, mitä rektiovirhe tarkoittaa. Olen kuitenkin huomannut, että kirjoitan tänne paljon tarkemmin kuin muualle netissä.
Kenties, koska olet opettaja ja kirjailija, yritän tehdä sinuun vaikutksen. Tai sitten kirjoitan kunnolla vain, koska kaikki muutkin tekevät niin.
En ole nähnyt täällä yhtään hymiötä, joten aijon rikkoa tämänkin oudon tavan.
Kiitoksia vastauksista.
Tulipa tuosta hymiöstä tyhmän näköinen.
Puppy, kirjoittaessani päässä liikkuu rakennekaavioita, henkilökuvauksellisia mind mappeja, juonenpätkiä ja jatkuva analyysi lukijan vastaanottoprosessista. Tämän kaiken punon yhteen kerronnaksi. Mielikuvituksen päästän valloilleen jo suunnitteluvaiheessa, viimeiset yksityiskohdat ja yllätyskäänteet syntyvät kuitekin sitten kirjoitusprosessin aikana.
Onnea esitelmällesi!
Oikeastaan kaipaisin syvempää vastausta, mutta tuo riittää.
Kiitoksia jälleen kerran!
Muista, Puppy, että kirjailijaesitelmissä on tarkoitus keskittyä teksteihin, ei niiden kirjoittajaan. Kirjailijat ovat tylsiä ja ikäviä ihmisiä, joita terveet ihmiset haluavat heitellä kivillä, mikäli kirjailijoita paikalle ilmaantuu. Kun opit analysoimaan tekstejä ja pohtimaan niihin kätkettyjä ajatuksia (tematiikkaa), ymmärrät myös, mitä kirjailijan päässä on niiden kirjoittamisen aikana liikkunut.
Tiedän sen. Osa kysymyksistä onkin vain oman uteliasuuteni tyydyttämiseksi.
Kun opin, juuri se onkin se ongelma, sillä voi olla etten koskaan opi.
Kirjailijat ovat juuri mitä mielenkiintoisimpia henkilöitä. Heidän päässään syntyy mitä oudoumpia ja kiehtovimpia ajatuksia. He saavat lukijoiden mielikuvituksen laukkaamaan ja tunteet heräämään pintaan.
Tämä koskee myös tanssijoita, taiteilijoita, musikkoja, elokuvan tekijöitä ja sarjakuvapiirtäjiä. Mutta tietenkin vain osa teoksista on oikeasti hyviä.
Kirjailija on onnistunut, jos saa kirjallaan lukijan kuvittelemaan, että myös kirjailija on kiinnostava. Useimmat kirjailijoita tavanneet ovat hyvin pettyneitä. Unien varjoisat valtiaat osoittautuvatkin pölynharmaiksi niuhoiksi, jotka antavat lapsille luunappeja, kun luulevat ettei kukaan katso, ja pihistävät jääkaapista meetvurstia tyhmälle koiralleen.
Jos haluat oppia ja luet paljon, opit kyllä. Ei kirjallisuuden ymmärtäminen mitään salatiedettä ole.
Meitä on moneen junaan. Heräsi noin 48 kysymystä, mutta karsin ne kahteen:
Millaiseksi sinä muutut täydenkuun aikaan?
Minkä väriset kissat ovat mielestäsi hienoimpia?
Pettyneitä kenties, mutta silloin heidän kuvitelmansa ovat nousseet liian korkealle.
Pitää kuitenkin muistaa, että kirjailijatkin ovat ihmisiä, kuten itse olet luultavasti huomannut. Eihän heidän voi odottaa olevan jotain “superihmisiä”.
Mutta se mikä tekee kirjailijoista mielenkiintoisia on heidän mielikuvituksensa käyttö. Otetaan nyt kuitenkin huomioon, että jos kaikki ihmiset osaisivat käyttää mielikuvitustaan ja kirjoittamistaitojaan loistavasti, niin ei tarvittaisi kirjoittajia, koska ihmiset voisivat kirjoittaa tarinoita itselleen.
Mutta silloin se ei olisi yhtään kiinnostavaa tai yllättävää.
Sen takia minä pidän sinunkin tarinoistasi, koska ne saavat minut ajattelemaan asioita, joita en ole koskaan miettinyt ja näkemään uusia puolia asioista, joita olen ihmetellyt jo jonkin aikaa.
Saku, täydenkuun aikaan minut pitää sulkea kellariin, koska silloin muutun äidinkielenlehtoripaperisilppuriksi eikä yksikään korjaamaton essee ole minulta turvassa… Mitä kissojen väriä koskevaan kysymykseen tulee, minusta miellyttävin väri on tiistai.
Puppy, eivät kirjailijat varsinaisesti tavallisia ihmisiäkään ole. Mehän siis osaamme mm. kävellä katossa, varastaa toisten unikuvia ja pukeutua kissaksi. Minulle selvisi vasta 13-vuotiaana, etteivät toiset ihmiset pystykään siihen. Me vain suostumme tekemään temppuja ainoastaan toisten kirjailijoiden seurassa. Kirjailijaliiton kokouksissa kävelläänkin sitten katossa ja kissaillaan oikein urakalla.
Monet ihmiset ajattelevat aika romanttisesti että kirjailijat ovat jonkinlaisia ehtymättömiä tarinoiden ja mielikuvituksen runsaudensarvia. En ole kirjailija, mutta tiedän (tai siis väitän), että kirjailijat lukevat ihan hemmetisti kirjoja (mitä nyt katossa kävelyltä ehtivät), ja sitten varastavat täyttä häkää. Heillä on vain erikoistaito sommitella varastettu materiaali uudestaan, niin ettei kukaan huomaa sen olevan varastettua. Itse he keksivät ehkä kaksi lausetta. Mitä kirjailija Jääskeläinen tähän sanoo?
Kysyisin vielä, että onko minussa ainesta kirjailijaksi, koska olen pukeutunut kissaksi (tosin siitä on 12 vuotta aikaa) ja olen pihistänyt meetwurstia jääkaapista koiralleni (tosin en ole vakuuttunut sen tyhmyydestä koska se osaa manipuloida minut pihistämään sille meetwurstia)?
Minusta kirjailijoissa hienointa on se, että he pystyvät huijaamaan nuorison uskomaan, että kirjojen lukeminen ja kirjoittaminen on jotenkin hienompaa kuin mummojen potkiminen kadulla. Hatunnosto sille!
Pisara, kirjailijat ovat pikemminkin runsaudentorvia ja totuudensarvia. Mutta olet oikeassa: tapaan aina sanoa, että kirjailijaksi aikovan on harjoiteltava varastamalla polkupyöriä, purkamalla ne osiin ja kokoamalla niistä uudenlaisia polkupyöriä. Osat on lisäksi hyvä maalata. Ei ole uusia tarinoita, juonia, henkilöhahmoja, maailmoita, ideoita. On vain kasa legopalikoita, joista voi rakentaa lukemattomia erilaisia yhdistelmiä ja muunnelmia. Ja olennaista on varastaa riittävän monesta suunnasta – vain huonot kirjailijat varastavat pelkästään yhdeltä esikuvalta.
Ilman muuta sinussa on ainesta kirjailijaksi, ja jos sinun urasi ei urkene, niin ehkä hypnoottinen koirasi voisi kokeilla alaa…
Hyvä idea. Koirani saa ryhtyä kirjailemaan. Koska se on huijannut minulta jo monta siivua meetwurstia aion minä puolestani huijata sen hakemat apurahat itselleni. Ja jos joskus näemme kissan Finlandia-ehdokkaiden joukossa, se ei välttämättä ole Kata Kärkkäinen. Se voi olla myös kissaksi pukeutunut koirani.
Kuinka paljon kustannustoimittajan muutosehdotukset vaikuttavat lopulliseen versioon romaanista tai novellikokoelmasta? Millä tavoin esimerkiksi Lumikko-romaani eroaa kustantajalle lähetetystä alkuperäistekstistä? Koskevatko toimittajan huomiot vain kirjailijan käyttämää kieltä vai myös juonen kulkua?
Kuinka paljon kirjailija itse saa vaikuttaa teoksensa ulkoasuun tai takakansitekstiin?
Kustannustoimittaja ehdottelee ja kirjailija sitten reagoi omalla tavallaan. Itse en tehnyt mitään sellaista, mitä en itse olisi halunnut, eli kustannustoimittajan kanssa eivät sukset menneet ristiin missään vaiheessa. Hän toi esille havaintoja ja ongelmakohtia ja näin heti itsekin, mikä mätti, ja toimin sitten niin, että ongelmakohta poistui – ei välttämättä niin kuin oli ehdotettu. Alkuversiossa esimerkiksi kirjailijoiden seurassa oli yhdeksän jäsentä. Kustannustoimittaja ehdotti, että vähentäisin heitä, ja minä lisäsin yhden, jolloin luku kasvoi maagiseen kymmeneen.
Ekassa versiossa myös koirat tulivat kuvaan vasta kirjan loppupuolella. Kustannustoimittaja ehdotti, että levittelisin koiria myös alkupuolelle, ja minä sitten lisäsin niitä, koska olin samaa mieltä niiden tarpeellisuudesta. Joitakin kohtia poistettiin tarpeettomina, joitakin selvennettiin – itsehän on vaikea nähdä, mikä on tarpeetonta selittelyä ja mikä taas jää liikaa auki. Ristiriitaisuuksiakin käsikseen helposti jäisi ilman kustannustoimittajaa.
Ja kyllä, kieltäkin muokattiin. Mm. adjektiivit saivat kyytiä.
Lumikossa en ainakaan nyt muista juonen muuttuneen kustannustoimittajan palautteen perusteella.
Ulkoasua olen saanut kommentoida, mutta vaikutusvalta on rajallista. Lumikon kannesta pidin heti, Eläintarhaa osasin katsoa oikein vasta totuttelun jälkeen, mutta nyt pidän siitä kovasti. Piti vain saada oma ennakkomielikuva ensin pois alta.
Olin minä mukana takakansitekstiä suunnittelemassa, yhteistyö on homman nimi monessa asiassa.
Luin juuri Lumikon tosien kerran ja tajusin vasta, miten kauhukirjallinen se on. Eikä silti peloittava.
Loukkaannutko kovasti, jos vertaan Dean Koontzin parhaisiin? Koontz on uskonnollinen (mitä en kirjassasi havaitse eikä se Koontzilla minua häiritse), mutta hänellä on tietty kyky kirjoittaa lempeästi kauhua. Olette molemmat lempeästi viekoittelevia kirjailijoita.
Mette, saat toki verrata minua vaikka Vlad Tepesiin, enkä loukkaannu. Toisaalta Koontz on niin nössö, että ehkä tämä vertailukohta ei ole osuvin mahdollinen. Joo, olen minäkin joskus Koontzia lukenut ja aluksi diggaillutkin, mutta se olikin kauhukirjallisuuden lama-aikaa Suomessa. Sitten tajusin, miten ellottavan moralistinen, sellaisella ällöamerikkalaisella tavalla, hän on, enkä ole sittemmin hänen tuotantoonsa koskenut.
Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Olen itsekin kirjoittajana pehmo, psykoottisuudessaankin lempeä tappaja, ja itse asiassa en edes tapa henkilöhahmojani kovin mielelläni. Henkilöhahmojen tappaminen tuntuu joskus niin halpahintaiselta tavalta lopettaa tarina. Toisinaan se on kuitenkin välttämätöntä.
Minähän itse näen usein nautinnollisia painajaisia, kauhu-unia, jotka eivät ole ahdistavia vaan kiehtovia. Yritän saada jotain samaa vangituksi tarinoihini.
Vai toisen kerran luit Lumikon? Olen imarreltu, että uhrasit uudestaan elämääsi hengentuotteeseeni…
Hei Pasi,
onko novellejasi julkaistu jossakin netissä? Löysin Usvasta yhden englanniksi käänetyn, mutta onko sen lisäksi muutakin? Tarvitsen fantasia-novellin kirjallisuuden nettikurssille ja ajattelin, että olet sopiva kirjailija senkin takia, koska olet niin läsnä netissä muutenkin.
terveisin Heidi V.
Heidi, ei niitä tällä hetkellä pitäisi netissä olla tuota Usvan käännöstä lukuunottamatta.
ootko soittanu punkrokkia autotallissa 80-luvulla?
Ottovaari, näin pääsi kyllä käymään. Minä rankaisin skittaa ja kaverini Antti bassoa. Harjoiteltiin kyllä muuallakin, esimerkiksi koululla – silloin oli mukana rumpalikin.
niin, tiesin sen, koska olen psyykikko. ja entinen pasisti.
Mainoksessa sanoivat, että Otto olisi lonkero. Ei ole. Se oli muinainen gerbiili.
tanssihiiren nimi oli Kaptah.
Onko Taivaalta Pudonneesta Eläintarhasta jo ilmestynyt JÄNISMAINOSta?
Ei ole, Saku, mutta jossain vaiheessa, ehtiessäni, sellaisen varmaankin väsään.
Iltaa Pazi, toivottavasti vointisi on jo parempi.
Tällä kertaa minulla ei ole mitään erikoista. Mieleeni vain pulpahti jostakin se Lumikko elokuva, jonka joskus mainitsit täällä. Aijotaanko se siis tehdä?
Iltaa Puppy, kiitos, kierrätin taudin jo seuraavalle vastaanottajalle ja nyt muistutan taas vähemmän kävelevää kalmoa.
Kyllä niitä Lumikko-elokuvaan liittyviä aikojia yhä on olemassa (tuottaja, ohjaaja ja käsikirjoittaja), mutta nämä projektit etenevät hitaasti ja vaikka tuottaja jo tiedusteli kiinnostustani joitakin viikkoja sitten ja vastasin alustavasti myöntävästi, hän ei vielä ole ajankohtaisemmilta kiireiltään ehtinyt ostaa sitä optiota, jonka hankkimisen jälkeen pyörät alkavat pyöriä – hitaasti toki, mutta eteenpäin kuitenkin.
Hei, Pasi.
Oletko lukenut Steven Hallin Haitekstin? Jos olet, piditkö siitä? Pääsisikö Steven Hall reaalifantastikkojen kokouksiin, jos sellaisia pidettäisiin – tai mistäpä tiedän, vaikka pidettäisiinkin, vai onko epätila liian kaukana reaalifantasian elinalueilta?
Samppa, luin sen kyllä ja pidin kovasti, joskin minua tuskastuttivat eräät kohdat jotka olivat suoraan omista unistani ja siten matkalla tuleviin teksteihin. Ja kyllä Hall reaalifantastikosta kävisi.
Kokouksiahan me pidämme salassa, unien ja toden välisellä Vyöhykkeellä, siihen aikaan vuorokaudesta kun ilmamolekyylit muuttuvat tahmeiksi ja takertuvat toisiinsa ja niiden päällä voi uida yllättävän korkealle kun vain hallitsee tekniikan.
Hei Pasi ja kiitos vastauksesta,
niin arvelinkin. Yleensä en kovin mieluusti pyri luokittelemaan asioita (puolustelua, puolustelua), mutta tuo reaalifantasian käsite kiinnostaa väkisinkin. Siksipä tohdinkin jatkaa genren määrittelypyrkimyksiäni muutamalla lisäesimerkillä. Kuinka on laita Jonathan Carrollin (Naurujen maasta pidin paikoin Haiteksiäkin enemmän) ja Carlos Ruiz Zaf’ónin (Saattaisin väittää ainakin hetken Tuulen varjoa parhaaksi koskaan lukemakseni kirjaksi, jos pakko olisi moiseen ahdistavaan kysymykseen vastata – Taivaalta pudonneen eläintarhan saan vasta tiistaina…)?
Carrollkin kelpaisi reaalifantastikoksi, hänhän yhdistelee realismia ja fantasiaa. Tosin minun makuuni hänen fantasiansa on liiankin voimakasta, sellainen johtaa helposti tiettyyn hallitsemattomuuteen teoksen rakenteen ja tematiikan suhteen.
Naurujen maa alkoi hyvin mutta loppu meni jotenkin yli, minusta. Ikään kuin mopo olisi karannut Jonathanilta totaalisesti.
Tuota Kariruiszöffeliä en lainkaan tunne.
Moi..
kysynpä vaan,etä oletkos SE Jääsekeläisen Pasi,joka joskus lukio aikoina asui Korpilahdella..??
Kirjasi kiinnostavat,voikohan niitä ostaa jostain Sveitsistäkin tai tilata tänne??
Pike ( P.Takala)
No moi Pike, olen kyllä. Muistan yhden Piken niiltä ajoilta, mutta en kyllä tiedä oletko juuri se Pike (vuosimallia 71).
Kai niitä kirjoja voi tilata mutta käsittääkseni se tulee kalliimmaksi, postikuluthan ovat isommat. Bookplussasta ainakin teoriassa onnistuu:
http://www.bookplus.fi/main.php?nfo=21
Voit kysyä hintoja myös suoraan kustantajalta, joka sekin myy ulkomaille:
http://www.atenakustannus.fi/index.php?pagecat=4&page=tilaus
Kirjarutosta näköjään väännetään jo vitsejä:
http://www.wulffmorgenthaler.com/default.aspx?id=6f545015-e220-47e2-a9c8-e685b2aa50b3
Moi!
Luin joskus kauan sitten Missä junat kääntyvät -kirjasi. Pidin siitä kovasti ja tartuin myös uusintaversioon.
.
Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajan kanssa on niin hyvä novelli, että jokaisen pitäisi se lukea
Vajaan (?) kymmenen vuoden lukemisen jälkeen muistikuva oli vielä vahva, ja juttu oli hieno.
Kiitos!
Hei!
Kiitos kirjoituksistanne Vihreän Langan sivuille! Kävitte mielenkiintoista keskustelua nimim. “Petri Honkanen” kanssa. Siinäpä tyypillinen ´nykyajan kulttuuriton maailmankansalainen´. Kommenttejanne oli rohkaisevaa lukea, “laitan nimen muistiin” ja lupaan tutustua myös kirjalliseen tuotantoonne. Toivottavasti saan kuulla lisää ajatuksianne myös muilla foorumeilla kuin Vihreässä langassa, vaikka siellä ehkä niitä kuitenkin eniten tarvitaan. Kiitos etukäteen!
Nimim. Jepu, eräs Perussuomalainen, Frankfurt am Main
Esim, “venkoilua?”; kirjoitus, vertaansa vailla!!
pasi ilmari jääskeläinen | 19.11.2008 0:37
Yksi syy siihen, että alunperin päätin yleensä kirjoittaa jotain näille sivuille, on se, että halusin jäsentää sellaisia ilmiöitä, joista on pitkään keskusteltu hyvin epä-älyllisesti, epäselvästi ja toisten ohi puhuen. Periaatteessa jokaisen vihreänkin pitäisi pystyä ilmaisemaan, millaista monikulttuurisuutta hän tarkkaan ottaen kannattaa ja millaista ei, koska nimenomaan sen asian suhteen Vihreät on saanut kritiikkiä mm. persuilta ja heidän kannattajiltaan.
Tässä vaiheessa tuntuu hieman siltä, että useat palstalla esiintyneet vihreät keskustelijat ovat keskittyneet venkoilemaan ja vastustamaan perussuomalaisia – tarkentamatta missään vaiheessa selvästi, mitä perussuomalaisten linjauksia he tarkkaan ottaen vastustavat ja miksi. Riittääkö vihreille siis todellakin se, että hakataan toisia päähän suvaitsevaisuuslipulla ja kieltäydytään ajattelemasta asiaa analyyttisesti? Onko todellakin tarkoitus kieltäytyä vastaamasta, kun joku – esimerkiksi perussuomalaiset – esittää hankalan kysymyksen? Tämäkö on sitä Vihreiden uutta poliittista kulttuuria, avointa keskustelua ja innovatiivisuutta?
Ilmeisesti näillä sivuilla ei sitten juuri käy vihreitä, ei ainakaan kovin monia, jotka olisivat lukutaitoisia, keskustelunhaluisia ja ajattelykykyisiä. Jos luulisin, että Vihreän langan keskustelusivuilla näkyy jotenkin edustava poikkileikkaus Vihreistä (ja pelkään, että moni niin ajattelee), jättäisin seuraavan jäsenmaksun maksamatta ja miettisin tarkkaan, ketä äänestän seuraavissa vaaleissa. Jotakuta ajattelukykyistä, ehkä.
Kiitän kiitoksestanne. Nimimerkkinne linkki johtaa viime aikoina huomiota osakseen saaneen helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun blogiin, ilmeisesti kuitenkin olette eri henkilö?
Periaatteenani on, että myös aatteellisten vastustajien ja etenkin aatteellisten vastustajien kanssa tulee argumentoida asiallisesti niin kauan kuin vastapuolikin siihen on valmis – kuinka muuten voisimme kyseenalaistaa myös omat näkemyksemme, mikä on käsittääkseni demokratian lähtökohta, ja toisaalta perustella niitä niille, jotka vielä kantaansa hakevat. Maailmassa on jo liikaa tyhmyyttä, kiihkoilua ja toisinajattelijoiden demonisointia – järkeä ja avointa kommunikointia tänne mahtuu kyllä lisääkin. Allekirjoitan yhä Vihreiden ohjelman ajatukset ja argumentoin Vihreän Langan sivuilla pääasiassa niiden pohjalta, joten Vihreiden kannalta on mukavaa, että myös monet perussuomalaiset tuntuvat pitävän ajatuksia järkevinä, kun ne ilman sarvia ja hampaita asialliseen tyyliin esitetään.
Kuten olen todennut, Vihreiden ja Perusuomalaisten arvoissa on todellisia erojakin, ja niiden kirkastaminen lienee myös Vihreiden etu – nyt eroja on haettu sellaisista kysymyksistä, joissa ei kannata ryhtyä ideologiseen asemasotaan ja asioiden mustavalkoistamiseen, kyse on sentään ihmisten elämästä. Asia-argumentit tulee tehdä selviksi, samoin erot arvoissa, ja sen jälkeen jokaisen on helpompi valita oma linjansa – ja vaaleissa tietysti puolueensa ja ehdokkaansa – järkipohjalta. Ylilyöntejä on tehty molemmin puolin, viha ja asioiden vääristely ovat yleensäkin kehnoja työkaluja maailmaa parannettaessa, ja niiden välttäminen on pitkään ollut yksi suomalaisen politiikan kauniista puolista, tosin nyt on nähty niitä muitakin ilmiöitä. Toivottavasti avoin ja nimenomaan asiallinen keskustelu saa enemmän jalansijaa jatkossa.
Kiitos vastauksesta! En ole Halla-aho, pahoittelen jos linkki aiheutti epäselvyyttä.
Olin yllättynyt kuinka laadukastakin keskustelua Vihreän langan sivuilta löytyi. Kuten todettu, ylilyöntejä ja mustamaalausta on tapahtunut. Vertailukohdaksi voisi antaa Suomen Sisun keskustelupalstan, onko Teille tuttu?
Henkilökohtaisesti tutustuin Suomen Sisu ry:een taannoisen muhammed-pilakuvajupakan yhteydessä, vaikken jäsen olekaan. Silloin ko. yhdistys profiloitui sananvapauden kannattajana. Jälkiviisaana voisi sanoa, että jos esim. Vihreä lanka olisi julkaissut ko. kuvat, niin moni asia voisi olla toisin.
Tänään on jo nähty monia asiallisia puheenvuoroja (mm. http://blogs.hel.fi/pajunen/ ), huomenna saadaan Ministeri Thors Uuden Suomen vieraaksi ( http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/42513-ministeri-vastaa-maahanmuuttopolitiikasta ) asian tiimoilta jne.
Toivon samaa, ja siksi kiitos etukäteen jos tuotte oman panoksenne keskusteluun. Ehkä voidaan jo pikkuhiljaa päästä yli karkeista kärjistyksistä huomion herättämiseksi. Alkaa näyttää siltä, että “jää on murrettu” ja keskustelu maahanmuuttopolitiikasta voi toden teolla alkaa.
Tuskin viitsin enää aiheeseen erityisemmin paneutua, en ole poliitikko vaan kirjailija. Tarkoitukseni oli todellakin sanankäyttäjän ja ajattelijan roolissa tuoda esille joitakin näkökulmia käytyyn keskusteluun – tai ehkä sanaharkka olisi parempi määritelmä – ja edesauttaa avoimen dialogin syntymistä, koska äärimmäiset ja populistisen yksinkertaistetut näkemykset eivät ole kenenkään etu. Kirjailijana kannatan sananvapautta (joskin myös sananvastuuta) ja vapaata, humanistiselta arvopohjalta kumpuavaa ajattelua dogmaattisen kiihkoilun ja olkinukkien rakentelun sijasta.
Mitä Suomen Sisun sivuihin tulee, olen kyllä tutustunut niihin. Jo sivuilla kaupatut yhdistyksen t-paidat olivat selvästi rasistisia (etenkin yksi, jonka tulkitsin vastustavan “rotujen” sekoittamista), joten jätän kyseisen lafkan omaan arvoonsa – maahanmuuttopolitiikasta pitää voida puhua, mutta rasistien kanssa en halua olla missään tekemisissä.
Olen samaa mieltä, ko. paita on mauton.
Seuraan eri näkökulmia, lähinnä blogien kautta koska tänne ulkomaille ei Suomen lehdet ja televisio näy. Samoin hyvät näkökohdat pitää mielestäni aina tuoda esiin. En ole poliitikko vaan tavallinen komennustyöntekijä.
Eräs toinen tunnettu suomalainen kuulemma lausui vaimolleen “olen kirjailija, en ennustaja”. Jos pitäisi ennustaa, mihin suuntaan arvelette dialogin kehittyvän?
Ennustan, että osa porukasta alkaa käydä aiheesta asiallista keskustelua, jossa tietoa myös vastaanotetaan ja sen avulla säädetään omia asenteita ja tehdään sellaisia päätöksiä, jotka vähentävät ongelmia – vihreästä näkökulmasta siis lähinnä toivon, että kotouttamista kohennetaan ja toisaalta selkeitä ongelmatapauksia varten kehitellään tehokkaita käytänteitä.
Toisaalta varmaankin riittää myös niitä, jotka joko jankkaavat pakolaisten vastaanoton kustannuksista – sivuuttaen inhimilliset näkökohdat – tai vaativat avaamaan rajat kaikille halukkaille – sivuuttaen taloudelliset realiteetit. Eivät kaikki kykene aitoon keskusteluun, joka siis on avointa ja vuorovaikutuksellista, ei pelkkää väittelyä.
Sain sellaisen tiedon, että Pasi Jääskeläinen on kirjoittanut kirjan “Henkipattona Suomessa”. Kirja kertoo raahelaisesta Heikki Karppisesta, joka pakeni Tammisaaren vankilasta l9l8. Lieköhän sinun kirjottamasi, mistä sellainen olisi saatavissa.
Syytön minä siihen: kirjan on kirjoittanut punakaartilainen Yrjö Jääskelä – tai oikeastaan kirja perustuu hänen muistiinpanoihinsa.
Tietoa Jääskelästä:
http://www.siikajoki.fi/alltypes.asp?d_type=5&menu_id=11877&#
Kaimani Pasi Jääskeläinen on toki kirjoitellut aikoinaan paljon kaikenlaista, minä olen eri henkilö ja sitä korostaakseni otin käyttöön tuon toisen nimeni, Ilmarin.
Tietoa kaimastani:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pasi_J%C3%A4%C3%A4skel%C3%A4inen
Hei.
Ensinnäkin, olen lukenut kirjasi ja pidin niistä. Se ei kuitenkaan ole tämän viestin pointti, vaikka toki voisikin olla. (Paitsi että minut haastettiin Lumikon lukemisen jälkeen Peliin, mikä oli järkyttävää.)
Kuitenkin, itse syy miksi kirjoitan tänne. Risingshadow.netissä (tietänet sivuston) on meneillään kirjoittajaprojekti, ja yksi osallistujista heitti ilmoille ehdotuksen kysyä sinulta aloituslausetta. Minä innostuin ideasta ja tartuin tuumasta toiseen ajatellen, että tuskinpa sillä mitään häviääkään.
Olet kuitenkin aika monen risinglaisen suosikkikirjailijoita, ja sinulta saatu aloituslause voisi innostuu uusiakin kirjoittajia kokeilemaan. Kaikki kirjoittavat siis samasta aloituslauseesta + jostakin muusta yhdistävästä tekijästä (kuva, vuodenaika, niin edelleen – tätä ei ole päätetty vielä), ja ajattelinkin kysyä, voisitko ehdottaa tuollaista aloituslausetta? Sen ei tarvitse olla mikään maailman upein, vain jokin mikä mieleesi pälkähtää.
-Vehka
P.S. Pinnan alla Toiseus piilee on upea novelli.
Moi Vehka,
mielelläni aloituslause-ehdotuksen teille kehittelen. Haluatko sen tänne vai lähetänkö pulun jalassa?
Pakenitko muuten Peli-haastetta vai pelasitko? Jos pelasit, niin kuinka se sujui?
Pulun jalassa voi olla kivempaa, säilyy jännitys jos joku projektilaisista on jo tänne keksinyt kurkkia. Tsih.
Hmm. Pelasimme kyllä, se oli itse asiassa aika mielenkiintoista, koska parinani oli hyvä eläytyjä. Ei toki yhtä mystistä kuin kirjassa, mutta koska molemmat olivat innostuneita ajatuksesta, se oli aika jännää. (Ei sentään tarvinnut lähteä ketään mätkimään tai huumausaineita käyttämään.) Sitä yllättyi itsekin siitä miten eri tavoin tavallaan vastasi kysymykseen silmät sidottuina ja tietyn tunnelman vuoksi kuin olisi ehkä muuten vastannut. Kokemuksena siis mielenkiintoinen.
Kiitoksia muuten kovasti avusta, tätä varmasti arvostetaan.
Ok. Tosin pulua en voi enää käyttää, kuuntelin Ozzya ja innostuin vähän liikaa. Laitan sähköpostia.
Kristinuskosta, kristityistä ja itsestäni löydän paljon puutteita, mutta siitä mistä kaikki on saanut alkunsa, Jeesuksesta, en löydä ainuttakaan.
Vaikea sanoa, kun ei ole miestä näkynyt täällä päin. Hyviä asioita hän kyllä opetti, sen perusteella mitä olen hänestä lukenut.
Kirjoitit Jyväskylän Ylioppilaslehteen, että Jumala, jos olemassa olisi, olisi itse sekulaari humanisti. Tämä on kuitenkin täysin järjetön ajatus suhteutettuna siihen uskomukseen, että Jumala kärsi ristinkuoleman meidän vuoksemme. Kukaan ihminen ei tähän pysty. Jumalan arvot, jotka parhaiten näkyvät Jeesuksessa, ovat täysin vastakkaiset sekulaarin humanismin arvoihin nähden.
Sekulaari humanismi käsittääkseni perustuu tieteeseen niinkuin itse sanot. Mistä sekulaarin humanismin kehittelemä YK:n ihmisoikeusjulistus on lähtöisin ja tässä tarkoitan moraalia? Onko kaikilla ihmisillä absoluuttinen käsitys oikeasta ja väärästä vai onko kaikki vain suhteellista, jolloin voidaan jo puhua moraalin relativistisuudesta. Darwiniin tukeutuen moraali on vain sitä miten ihminen parhaiten selviytyy luonnonvalinnasta elossa. Moraali on täten relativistinen käsitys ja voi muuttua olosuhteiden muuttuessa.
Missä on moraalin alkuperä sekulaarissa humanismissa?
Mikä on sekulaari humanisti määrittämään mikä on oikein ja väärin samalla pitäessään Darwinin käsitystä luonnonvalinnasta paikkaansapitävänä? Moraali sopii Darwinin oppiin vain niiltä osin, kun/jos se tukee luonnonvalintaa.
Moraalin alkuperä ihmisessä ei voi olla pelkän luonnonvalinnan seurausta, koska muutenhan ei olisi mahdollista tehdä minkäänlaista yleistä ihmisoikeusjulistusta, pelkästään tiettyyn aikaan, tiettyyn paikkaan ja tietyille ihmisille päteviä.
Nostaessasi sekulaarin humanismi jalustalle muiden maailmankatsomusten yläpuolelle syyllistyt itse samaan mihin lähes kaikki maailmanuskonnot ovat kaikkina aikoina syyllistyneet ja tämän takia ankarasti epäonnistuneet ylevissä tavoitteissaan. Itse niputat omalla tuomiollasi sekulaarin humanismin samaan sarjaan halveksimiesi uskontojen kanssa – vallankäytöllä ja kuvitellessasi olevasi muita viisaampi.
Ehkä haluat vain provosoida. En tiedä. Ehkä tuollaisia järjettömiä väitöksiä ei tarvitse edes puolustaa.
No, kuten ehkä aavistatkin, kolumnini ei ollut varsinaisesti Jumalan sanaa. Ja uskon sekoittaminen järkeen on todellakin järjetöntä. Silti monet perustelevat yleisönosastoissakin yhteiskunnallisia kannanottoja raamatunlausein.
Sekulaari humanismi ei ole uskonnon vastainen ideologia. Siinä vain varmistetaan uskonnonvapaus: vapaus uskoa mihin katsoo aiheelliseksi uskoa tai olla uskomatta kokonaan. Emmehän voi tietää, mikä uskonnoista on tosi ja mitkä vääriä, ja siitä seuraa, että luultavasti kaikki ovat jonkin verran oikessa ja aika paljon väärässä. Nimittäin oikeudenmukainen Jumala ei olettaisi meidän tunnistavan oikeaa profeettaa väärien joukosta, kun markkinoilla on niin paljon erilaisia profeettoja ja pyhiä kirjoja. Oikeudenmukainen Jumala sen sijaan lähtisi siitä, että jokainen löytää totuuden sisimmästään, siitä hiljaisesta omantunnon äänestä, jonka äänen moni saarnaaja yrittää möykkäämisellään peittää. Löydä sisältäsi rakkaus ja kuuntele mitä se sanoo. Älä kuuntele vihaa, se on valheiden ääni. Ei siis ole oikein sitouttaa ketään väkisin yhteen ainoaan uskontoon.
Moraalin alkuperä sekulaarissa humanismissa on tämä: Jokaisella ihmisellä on joukko luovuttamattomia oikeuksia, koska jokainen ihminen on lähtökohtaisesti arvokas – ei vain tietyn uskonnon tunnustajana tai siksi, että on joidenkin dogmien perusteella menossa helvetin sijasta taivaaseen.
Ajatusleikkini siitä, että Jumala olisi sekulaari humanisti, perustuu tähän: Ei voi olla kosmisesti oikein, että vaikkapa homoseksuaali ateisti, joka uhraa elämänsä toisten auttamiselle, joutuu kadotukseen, ja fundamentalistiuskovainen, joka kohtelee toisia julmasti ja itsekkäästi mutta muistaa katua syntejään (moni varmasti sortuu vääriksi tietämiinsä asioihin säännöllisesti ja aidosti katuu jälkeenpäin, ajatellaan nyt vaikkapa laihduttajia…) ja uskoo kirkon dogmeihin, saa palkinnon paratiisissa. Jos näin todella olisi, kuten kristinusko väittää, Jumalan etiikka olisi hyvin monen ihmisen näkökulmasta pahasti vinksallaan, sillä eikö ole aidompaa rakkautta auttaa lähimmäistä pelkästä rakkaudesta kuin tehdä hyvät tekonsa (jos niitä on, usko kun on joidenkin mukaan hyviä tekoja tärkeämpi asia) tuonpuoleisen palkkion toivossa ja helvetin pelossa?
Koska uskon, että jos Jumala on olemassa, hän on paljon oikeudenmukaisempi kuin minä, vajavainen ihminen, uskon myös, ettei hän olisi fundamentalistikristitty (jos kohta ei minkään muunkaan uskonnon kannattaja, jos ei sitten buddhalainen). Ei sekulaari humanismi sulje pois Jumalan olemassaoloa. Ei se vaadi ateisimia. Se vain lähtee siitä, että ihmistä on kohdeltava rakkaudella siksi, että meidän on tehtävä toisillemme se, mitä toivoisimme itsellemme tehtävän.
Sitä paitsi Jeesus oli käsittääkseni sekulaari humanisti. Hänhän sanoi, ettei Jumalan valtakunta ole maan päällä vaan taivaissa. (Sen sijaan esimerkiksi islamin ja mahdollisesti juutalaisuudenkin fundamentalistisissa muodoissa korostetaan jumalan lain soveltamista maan päällä.) Hän myös käski antamaan keisarille sen, mikä keisarin on, ja noudattamaan maallisia lakeja. Juuri tätähän sekulaari humanismi ajaa. Olennaista ei ole jumalien, todellisten tai kuviteltujen, pokkurointi ja mielistely, vaan aito lähimmäisenrakkaus.
Ei Jeesuskaan ollut sekulaarin humanistin vastustaja jos ei sitten edustajakaan. En tiedä mitä uskomuksia itselläsi on, mutta sanomasi perusteella voisit yhtä hyvin olla kristitty. Sanot Jeesuksen käsittääksesi olleen sekulaari humanisti.
Kaikki mitä kristinuskossa on lähtee käsityksestä, jonka mukaan Jeesus Kristus on Herra ja Vapahtaja. Väitän, ettei minkään uskonnon perustajassa tai kehittäjässä ole samanlaista auktoriteettia ja viisautta, kuin Jeesuksessa.
Jeesus voisi muuten olla sekulaari humanisti sillä erotuksella, että hän väitti olevansa Jumalan Poika. Tässä kohdin hänet täytyy määritellä eri kriteerein. Joko hänen täytyy uskoa olleen Jumalan poika tai sitten hän oli yksi tavanomaisen onnekas hullu ja mielipuoli, jonka levittämä harhaoppi on niinkin laajalle levinnyt, ja johon ihmiset tänä päivänäkin hairahtuvat uskomaan.
Sinä et vastusta kristinuskon perustajaa ja koko uskon kannalta tärkeintä ihmistä. Kaikki, jotka ottavat Jeesuksen Herrakseen ovat pelastettuja. Ei siis tarvitse uskoa aluksi kuin yhteen ihmiseen, josta sinullakaan ei ole mitään pahaa sanottavaa. Puhut rakkaudesta, joka on myös yksi tärkeä asia, joka erottaa kristinuskon muista uskonnoista. Missään muussa uskonnossa ei puhuta rakastavasta Jumalasta. Tärkein kaikista on rakkaus. En väitä vastaan. Onko olemassa parempaa esikuvaa kuin Jeesus? Mielestäni Ei. Eikä kristinuskossa kuitenkaan olekaan kyse mistään muusta kuin Kristuksesta, kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Moraalin alkuperä sekulaarissa humanismissa on tämä: Jokaisella ihmisellä on joukko luovuttamattomia oikeuksia, koska jokainen ihminen on lähtökohtaisesti arvokas – ei vain tietyn uskonnon tunnustajana tai siksi, että on joidenkin dogmien perusteella menossa helvetin sijasta taivaaseen.
Vertaat sekulaaria humismia pelkästään uskontoihin. Et silti kerro mistä moraalin alkuperä on lähtöisin. Mistä tulee ihmisen lähtökohtainen arvokkuus ja mistä ovat lähtöisin ihmisen luovuttamattomat arvot? Onko ihminen arvokas aina vai vain silloin kun hän tekee hyviä asioita? Jumalalle kaikki ovat arvokkaita tehdessään oikein tai väärin. Ihminen pelastuu, kun hän ottaa Jeesuksen esikuvakseen. Osoittihan Jeesus vuorisaarnassaan miten jokainen ihminen tekee syntiä ja on täten yksin kelvoton Jumalan edessä. Synnin suuruudella ei ole mitään väliä. Kirkko ei välttämättä katso hyvällä homoseksuaalista, mutta Jumalalle homoseksuaalisuus on syntiä siinä missä seläntakana pahan puhuminenkin. Jumalalla ei ole mitään asteikkoa synnin vakavuuden mittaamiseksi. Mistä tulee ihmisen tieto hyvästä ja pahasta? Onko sitä? Mielestäni näyttää siltä, että sekulaari humanismi on ottanut Jeesuksen arvot omikseen, vaikka Jeesus tuli maan päälle juuri näyttääkseen rakastavan Jumalan kasvot ihmisille.
Toistan vain, ettei kristinuskossa vaadita mitään muuta kuin uskoa Jeesukseen. Ei kovin monimutkaista. Arvojesi pohjalta voisit yhtä hyvin olla kristitty, olisitpa sitten tällä hetkellä sekulaari humanisti tai ateisti.
Niin taisin jättää tuon yhden kirjoittamasi kappaleen tuonne, jonka pitäisi olla lainausmerkeissä tai kokonaan poissa.
Mielestäni sekulaari humanismi ei tarjoa mitään uutta. Eikä sillä voida perustella moraalia tai tehdä minkäänlaisia yleispäteviä rajanvetoja, koska sillä ei ole pohjaa. Ehkä tämä pohja on löydettävissä uskonnoista.
Ehkä sinua ei vain kiinnosta, mutta toivoisin sinun miettivän missä on lähimmäisenrakkautesi, kun tuomitset muiden uskomukset ja pidät omaasi parempana, vaikka omassa suhtautumisessasi ja asenteessasi ei ole mitään eroa kaikkeen siihen mitä uskonnoissa halveksit.
Uskontojen tarjoama pohja perustuu hyvin hatariin oletuksiin siitä, mitä oletettu jumalolento todella ihmisistä haluaa. Profeettoja riittää, ja kun tiedetään, kuinka paljon raamattuakin on mestaroitu kirkolliskokouksissa ym. yhteyksissä, on aivan turha kuvitella, että olisi olemassa mitään selkeää pohjaa, jonka nojalla uskonnon voitaisiin sanoa olevan pätevä moraalin perusta. Päinvastoin sen avulla voidaan pyhittää petomaisia tapoja, tuomita inhimillisiä ja ketään vahingoittamattomia asioita ja päättää aika mielivaltaisesti, mikä on oikein ja mikä väärin.
Humanisti on aika selkeä lähtökohta ja nimenomaan paras moraalin peruste, koska siinä lähdetään siitä, mikä on oikein ihmistä kohtaan ja millaisessa maailmassa on ihmisen hyvä elää, ei siitä, mitä joku on väittänyt jumalan haluavan ja vaativan. Katso niitä, jotka kovaäänisesti väittävät puhuvansa jumalan nimissä, ja näet lauman raatelevia, tekopyhiä petoja, jotka ratsastavat jumalankuvallaan heikkojen yli.
Väitän, että hyvyyteen pyrkivä ihminen osaa olla hyvä ilman uskontojakin, eikä kieroutunutta ihmistä uskonto ainakaan paremmaksi tee. Eri asia sitten on se, että uskonnoista ihminen voi saada voimaa, aivan kuten mistä tahansa tärkeäksi koetusta asiasta, paitsi että uskonto vetoaa erityisesti niihin, jotka pelkäävät kuolemaa – eli jokseenkin kaikkiin. Ja varmastikin uskonto on pelastanut monta ihmistä ojanpohjalta, eli se voi toimia heikoille eräänlaisena kainalosauvana – tosin moni äityy lyömään sillä lähimmäistään päähän omassa hurskaudentunnossaan.
Kaikki eivät voi älyllisessä mielessä hyväksyä yhtä ainoaa uskontoa totuudeksi. Erityisesti dogmit ovat naurettavia – nistähän on päätetty varhaisissa kirkolliskokouksissa jotakuinkin äänestämällä, eli niiden jumalallinen alkuperä on varsin kyseenalainen. Lisäksi dogmaattisuus sotii mielestäni aitoa henkisyyttä vastaan ja on merkki siitä, kuinka sinänsä kiehtova hengellisyys typistetään inhimillisen yksioikoisuuden ja kehittymättömän ajattelun nimissä listaksi asioista, joihin kuuluu uskoa, jos haluaa kuulua oikeaan jengiin. Sokean uskon vaatiminen sopii muutenkin lähinnä diktatuureihin, ja nimenomaan jumalallisia diktatuurejahan monet uskonmiehet ovat perustamassa. Mikään ei ole niin julma kuin uskonnolla johdettu valtio, sillä jumalten etu on harvoin ihmisille hyväksi.
Toki kristinuskon yksi keskeisimmistä ajatuksista – kohtele toista niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan – on hyvä perusta moraalille. Se ei kuitenkaan ole kristinuskon keksintöä vaan vanhempaa perua, ja lopulta myös sekulaarin humanisminkin keskeinen ajatus, tosin ilman mysteeristä jumalaa, jonka palvomisen vaatimus käytännössä johtaa siihen, ettemme enää kohtelekaan lähimmäistä niin kuin haluaisimme itse tulla kohdelluksi, vaan siten kuin jumalan oletetaan vaativan.
Älyllisessä mielessä minun on hyvin vaikea hyväksyä humanismia, koska kaikista kauniista asioista huolimatta se lähtee liikkeelle yksilöstä. Täten koen, että se ei aja lähimmäisenrakkautta vaan epäitsekkyyttä. Epäitsekkyys ei kuitenkaan ole rakkautta, vaan lähinnä toisen auttamista itsestä lähtöisin. Itsestä lähtöisin oleva apu ei koskaan voi olla pyyteetöntä. Ihminen tekee hyvää, koska kokee sen oikeaksi, mutta vain silloin kun siihen on aikaa ja se sopii itselle.
En pysty humanismista lähtöisin selittämään miten humanisti tietää mikä on ihmiselle oikein tai miten ihmisten on hyvä elää. Miten humanismin oikean ja väärän erottelu eroaa uskontojen vastaavasta? Millä perusteella luulet, että humanismi voi tarjota jotain moraalisempaa tai parempaa siinä missä uskonnot samoin perustein ja tavoittein ovat aina epäonnistuneet?
Voiko humanismi tehdä muuta kuin mielivaltaisesti päättää mikä on oikein ja mikä on väärin? Miksi luulet humanismin olevan yhtään parempi maailmankatsomus?
Lisäksi olen miettinyt mitä syytä ihmisellä on olla hyvä? Onko ihmiselle itselleen hyödyksi olla hyvä ja oikeudenmukainen? Mielestäni ei, koska maailmassa menestyvät ne, jotka sortavat muita ja ottavat omansa väkivalloin ja voimalla. Tästä eivät mitenkään eroa ne ihmiset, jotka käyttävät uskonoppeja omiin itsekkäisiin päämääriinsä päästäkseen.
Näen humanismin näennäisenä tarkoituksena hyvään pyrkimisen, mutta silti en näe miksi humanistin sitten kuitenkaan tarvitsisi oikeasti pyrkiä hyvään. Hän voi puhua hyvistä asioista, mutta miksi minä, jos humanisti olisin, välittäisin enemmän kenestäkään muusta kuin itsestäni?
En näe uskoani mitenkään sokeana, vaan paremmin osaan perustella moraalini alkuperäksi Jumalan kuin pelkästään oman epäitsekkään pyrkimykseni hyvään. Näen itseni lähtökohtaisesti itsekkäänä, mutta minulla on sentään joku muukin syy pyrkiä hyvään kuin Yleinen ihmisoikeusjulistus. Ihmisoikeusjulistuksella on hyvä nimenomaan julistaa, mutta lähimmäisenrakkaus on vielä kaukana siitä.
Minulle humanismi ei nimenomaan järjellä taivu mitenkään moraalin perustaksi tai sanomaan sitä mikä on oikein ja mikä väärin. Humanismille ei ole olemassa absoluuttista hyvää ja pahaa. On vain olemassa veteen piirrettyjä viivoja ja relativistisuutta. Relativistinen moraali on mielestäni mahdoton ja käytännön kannalta kestämätön ratkaisu. Kaikki on siis suhteellista. Jokainen määrittelee itse oman hyvänsä ja pahansa, moraalinsa. Jokaiselle ihmiselle moraali on täten erilainen, eikä voida mitenkään määritellä minkäänlaista yleistä lakia. Voidaan kyllä, mutta se on vain tietyn lainsäätäjien mielipide moraalista.
Onko minulla kriittisen ja objektiivisen päättelykyvyn puutetta ja pelkkää uskoa omien uskomusten paremmuuteen. Olenko niin totaalisen harhautunut omassa mielessäni, ettei mikään järkipuhe voi tehota tai vaikuttaa siihen, mihin minä uskon. Onko keskustelu kanssani siis täysin järjetön ajatus?
Kaiken voi sanoa ääneen. Senkin, ettei nyt koe tarpeelliseksi keskustella siitä mitä on väittänyt todeksi. Luulin, että sinulla olisi ollut Totuus, kun julistit sitä lehdessä asti. Nyt olen pettynyt, kun en saanutkaan päteviä ja kiistattomia todisteita sekulaarin humanismin paremmuudesta. Vaikutit niin varmalta asiastasi.
Ehkä vain vitsailit tietäväsi siitä, mikä on hyvää ja mikä huonoa. Sekulaari humanismi hyvää ja kaikki mitä on uskonnoissa huonoa. Anteeksi, jos kärjistin.
Voit kyllä vain kirjoittaa, ettei sinua nyt kiinnosta perustella kantaasi enempää. Vai pitäisikö minun vain uskoa sinua, kun sanoit sekulaarin humanismin olevan parempaa kuin se mihin minä uskon. Kuulun nimittäin yhteen uskontoon.
Järkiperusteita minäkin vain kaipaan, jotta voisin vakuuttua sekulaarin humanismin hienoudesta.
Minä uskon kyllä, kun minulle sanotaan, ettei nyt tee mieli keskustella asiasta. Hiljaisuus on kai sen merkki, ettei nyt kiinnosta.
Jose, en nyt ole vähään aikaan ehtinyt blogiani päivitellä.
Ei minulla ole mitään intressejä kyseenalaistaa uskoasi. Minä esitin humanistisen sekularismin eettiset perusteet, sinä omasi. Sekularismi lähtee siitä, että ihmisen oikeuksien ja velvollisuuksien määrittelemiseen ei tarvita ajatusta jumalasta (koska jumala on yhtälön tekijänä X, siis tuntematon), ja uskonnot taas lähtevät siitä, että nimenomaan yhtälön x-tekijä määrittelee kaiken – ja X:lle annetaan arvo uskonnon dogmien perusteella.
Tällöin ollaan vahvasti sen varassa, millaisia nuo dogmit ovat, ja jos dogmit eivät sisällä ajatusta ihmisen arvokkuudesta ja tasa-arvosta, päädytään ihmisen kannalta ikäviin päätelmiin. Siksi pidän sekularismia ainoana oikeana tapana käyttää maallista valtaa ja jakaa oikeutta.
Ei minulla ole intressejä haastaa uskontoasi tai uskoasi. En siis ole uskonnonvastainen. Pidän vain tärkeänä sitä, ettei kenellekään anneta oikeutta toimia uskonnon varjolla antihumanistisesti toisia ihmisiä kohtaan (kivitystuomiot, “syntisten” vieroksuminen ym. lieveilmiöt). Puhumme siis eri asioista, siksi minulla ei ole oikein lisättävää keskusteluun. Sinä pidät uskontoa tärkeänä, ja sinulla on oikeus uskontoosi. Minulla taas on oikeus tarkastella uskontoja kriittisestikin, kuten kaikilla muillakin. Silti meillä kaikilla on velvollisuus kunnioittaa toistemme oikeuksia ja vapautta, uskontoon tai uskonnottomuuteen katsomatta, ja tämä ajatus on nähdäkseni sekulaarin humanismin yhdin. Ja koska on olemassa useampia uskontoja kuin yksi, nähdäkseni sekulaari humanismi on ainoa tapa johtaa yhteiskuntaa, jonka jäsenillä on erilaisia uskontoja tai jotka suhtautuvat uskontoihin epäilevästi, ilman että ihmisiä aletaan arvottaa heidän uskontonsa tai uskonnottomuutensa mukaan.
En kiellä jumalaasi, Jose. En vain suostu siihen, että hänen tahtoaan koskevien kuulopuheiden perusteella laaditaan lakeja, jotka koskevat myös minua tai tuttaviani, jotka ovat ateisteja, muslimeja, buddhalaisia tai jotain muuta. Yhteiskunnan tulee palvella ja suojella ihmisiä, ei jumalia.
Ilolla luin kirjoituksesi ja nyt ihmettelenkin miksi niin julistavaan sävyyn alun alkujaan kirjoitit Jyväskylän Ylioppilaslehteen. Siitä kirjoituksesta sain käsityksen, että sekulaari humanismi on ainoa oikea ja uskonnot saavat aikaan – pelkkää pahaa. Ei voida kiistää, etteivätkö uskonnot olisi olleet suureksi haitaksi tiettyinä aikoina.
Tästä pääsenkin siihen, mikä minua alusta alkaen eniten ärsytti ja suututti kirjoituksessasi ja mikä on minun pääasiallinen viestini sinulle:
“Nostaessasi sekulaarin humanismi jalustalle muiden maailmankatsomusten yläpuolelle syyllistyt itse samaan mihin lähes kaikki maailmanuskonnot ovat kaikkina aikoina syyllistyneet ja tämän takia ankarasti epäonnistuneet ylevissä tavoitteissaan. Itse niputat omalla tuomiollasi sekulaarin humanismin samaan sarjaan halveksimiesi uskontojen kanssa – vallankäytöllä ja kuvitellessasi olevasi muita viisaampi.”
Onko sekulaari humanisti vallankäyttäjänä parempi ja viisaampi kuin jokin muu ihminen? En itse allekirjoita sekulaaria humanismia, joten oletko sinä vallankäyttäjänä oletusarvoisesti minua parempi päättämään asioista ja käyttämään valtaa?
Näet kristinuskon tärkeimmän sisällön eri tavalla kuin minä. Mainitsemasi ikävät lieveilmiöt eivät kuulu ainakaan minun uskooni.
Se Jylkkärin juttu oli kolumni. Liioitteleva, subjektiivinen, kokeileva. Ei sitä ollut tarkoitettu lain perustaksi vaan käytin vapauttani käsitellä uskontoja humoristisesti, kriittisesti, kyseenalaistaen. Pitkälti teksti oli reaktio YK:n ihmisoikeusneuvoston hyväksymään päätökseen tuomita uskontojen “herjaaminen”, jollaiseksi uskonnolliset auktoriteetit voivat laskea myös uskonnollisten tulkintojen ja tietysti dogmien kyseenalaistamisen. Eikä tuo päätös käytännössä muita uskontoja suojaa kuin islamia, ja se oli islamilaisten valtioiden kehittelemä juttu. On helpompaa kieltää islamin kriittinen käsittely (ja siinä sivussa sen reformointi ja humanisointi, jotka tietysti ovat fundamentalistien mielestä jumalanpilkkaa) kuin todella puuttua niihin ihmisoikeusrikkomuksiin, joita kyseisen uskonnon varjolla tehdään.
Enkä minä islamiakaan vastusta – vain sen fundamentalistisia, antihumanistisia tulkintoja ja sovellutuksia ja erityisesti sitä, että sen nimissä toimivat tahot pyrkivät sanelemaan lännessä sananvapauden rajat väkivallan ja pelon avulla.
Ja kuten sanoin, sekulaari humanismi sallii kaikkien uskontojen harjoittamisen sellaisessa muodossa, etteivät ne riko kaikkien ihmisten tasa-arvoisuuden periaatetta tai ihmisoikeuksia. Maalliset lait maallisia asioita varten, hengelliset hengellisiä. Sekularismi siis voi toimia kehyksenä sille ihanteelle, että jokainen yksilö voi elää vapaana ja koskemattomana, itse valitsemallaan tavalla niin kauan kuin ei riko toisten yksilöiden vapautta ja koskemattomuutta. Uskontoihin taas tapaa liittyä sellaisia rajoituksia, joissa ei ole enää kyse ihmisen suojelemisesta vaan hämärämmistä asioista, ja erityisesti seksuaalisuutta uskonnot pyrkivät synnin käsitteen kautta säätelemään erityisen tarkasti silloinkin kun on kyse ihmisen yksityisasioista.
Tekstisi oli siis liioitteleva, subjektiivinen ja kokeileva, mutta pystyit kuitenkin käsittelemään uskontoja humoristisesti, kriittisesti ja kyseenalaistaen. Näen selvän ristiriidan.
Hyvin onnistuit ainakin herjaamaan minun uskoani ja pahoittamaan mieleni. Onneksi olkoon.
Niin monet uskovaiset käyvät enemmän tai vähemmän härskiä psykologista sotaa toisia (ja usein heikoilla olevia) ihmisiä vastaan, etten juuri jaksa surra loukattuja uskonnollisia tunteita. Vahva usko ei kyseenalaistamiseen sorru, ja ainoa tapa estää uskonnollisia ja poliittisia ideologioita muuttumasta vallankäytön julmiksi välineiksi on kyseenalaistaa ne ja katsoa, mikä niissä kestää kriittistä tarkastelua ja mikä taas kaatuu vähäisenkin ajattelun ja lapsekkaiden kysymysten voimasta.
Asenteesi vihjaa, mitä sananvapaudelle ja ajattelun vapaudelle tapahtuisi, jos uskontoon arvonsa perustavat ihmiset pääsisivät laatimaan ja käyttämään lakeja. MInuakin loukkasi lapsena se, että uskovaiset pudottivat postiluukustamme sarjakuvan, jonka mukaan palan helvetissä jos en tunnusta heidän versiotaan uskonnosta. Pahoitan aina mieleni, kun joku höyrypää ryhtyy selittämään, että vain hänen uskonsa pelastaa ja kaikki muut palavat helvetin tulessa. Itse kestän moiset väitteet, mutta tiedän, että jotkut kokevat ne niin vahvasti, että he antautuvat kaikenlaisten uskonnollisten helppoheikkien johdettavaksi. Minun oikeustajuani loukkaa se, että kirjailijoita vainotaan vain, koska joku kokee uskonnollisia tunteitaan loukatun. (En tietystikään tarkoita itseäni vaan Hannu Salamaa ja Salman Rushdieta, monen muun lisäksi.) Eivät uskonnolliset tunteet mitään erityissuojelua ansaitse, eivät enempää kuin poliittiset tunteet. Ihmisiä pitää suojella uskonnoilta ja politiikalta, ei päinvastoin.
Jos joku haluaisi kieltää esimerkiksi sinua harjoittamasta uskontoasi (olettaen ettei siihen sisälly lainvastaista toimintaa), kävisin barrikadeille puolestasi. Jos joku hyökkäisi kimppuusi ja tärvelisi kirkkosi tai temppelisi, kävisin barrikadeille puolestasi. Uskonnonvapaus on tärkeä asia. Mutta yhtä tärkeää on puolustaa tuon jonkun oikeutta kritisoida uskontosi oppisisältöjä, vapaasti ja pelotta. Tämä oikeus lopulta suojelee myös sinun oikeuttasi uskoa omalla tavallasi, sillä joku eri tavoin uskova voi hyvinkin pitää sinun uskoasi oman uskontonsa vastaisena asiana.
Taannoin paikallisessa sanomalehdessä julkaistiin tyrkkyuskovaiseksi heittäytyneen hammaslääkärin ja uskovaisen opettajan allekirjoittama teksti, jossa hyökättiin varsin voimallisesti homoseksuaaleja vastaan. Uskoisin varsin monen pahoittaneen mielensä, ja minä suutuin heidän puolestaan. Malliesimerkki siitä, millaista uskonnollinen vallankäyttö pahimmillaan on: sen avulla tuomitaan ihmisiä. Jos uskovaisten tunteita varjeltaisiin pahoittumiselta, meidän olisi hyväksyttävä tuollaiset hyökkäykset. Pidän parempana vaihtoehtona vastata tuleen tulella. Ikävää, jos siinä sivussa joku suvaitsevainen, toisten ihmisten tuomitsemista välttävä ihminen loukkaantuu, mutta kuten sanottu, uskonhan pitäisi vahvistaa ihmistä.
Toistan keskeisen sanomani: Usko voi olla hyvä asia, jos se ohjaa ihmistä toimimaan lempeästi toisia ihmisiä kohtaan ja puolustamaan myös eri tavoin uskovia vääryyksiä vastaan. En ole myöskään sodassa Jumalaa vastaan. Jos jotain vastaan sodin, niin niiden uskovaisten omahyväisyyttä ja julmuutta vastaan, jotka käyttävät uskontoa alistamisen, vallankäytön ja tuomitsemisen välineenä ja korvaavat sillä avoimen ja rajoittamattoman ajattelun.
Uskonnot ovat ideologisia meemejä, jotka kamppailevat toisten ideologisten meemien kanssa asemasta ihmisten tajunnassa ja heidän toimintansa ohjaajina. Areenana on julkinen keskustelu. En tule kotiisi irvimään tapaasi uskoa tai harjoittaa uskoasi, mutta koska julkisuudessa levitetään uskontoja, pidän rajoittamattomana oikeutenani myös julkisesti kritisoida uskontoja – vaikka sitten joku pahoittaisi siitä mielensä. Satunnainen mielipaha on pieni hinta siitä, että pidetään kirja- ja noitaroviot poissa nykymaailmasta.
Tyhjästä on paha nyhjästä:
voiko ateistia syyttää jumalanpilkasta?
Tähän lainatun ajatuksen loihesi Hannu Niklander joskus 70-luvulla muistini mukaan.
Vielä se vaan puhututtaa, eli kyse ei ilmeisesti ole vitsistä.
“Löydä sisältäsi rakkaus ja kuuntele mitä se sanoo. Älä kuuntele vihaa, se on valheiden ääni. ”
Näin sinä sanot, mutta kuitenkin toimit toisin.
“Pidän parempana vaihtoehtona vastata tuleen tulella.”
Ajatuksesi ja tekosi eivät ole sopusoinnussa keskenään. Ajat kyllä hienoja ja yleviä tavoitteita, mutta kun asiat pitäisi viedä käytäntöön on mielestäsi kuitenkin pahaa vastustettava pahalla. Miten paljon parempi paikka maailma olisikaan, jos kävisimme tulta vastaan vedellä?
Sinähän toimit omia hienoja periaatteitasi vastaan.
Tehdäänkö hyviä tekoja vain silloin, kun se sopii omiin tavoitteisiin? Missä on sinun rakkautesi?
Minäkin olen usein miettinyt miten hanakasti kristityt ovat tuomitsemassa toisia ihmisiä. Tämähän sotii jo koko kristinuskon perussisältöjä vastaan ja olen asiasta täysin eri mieltä. Jeesus sanoi: “Niin teidät tullaan tuomitsemaan kuin te toiset tuomitsette.” Sanotaan myös, että tuomitseminen on Jumalan tehtävä, ei ihmisen. Tärkein kaikista on Rakkaus. Selvän epäkohdan näen minäkin ja olen siitä kovin suruissani.
Huomaatko mihin itse päädyt, kun vastaat tuleen tulella? Kirjoituksesi tuli ei kohdistunut vain niihin ihmisiin, jotka ovat sinua vastaan rikkoneet, vaan myös minuun. Miten minä olen sinua loukannut? Onko sinulla oikeus herjata ja loukata minun uskoani vain, koska joku toinen kristitty on kohdellut sinua kaltoin?
Haluat varmaan hyvää, mutta tuot ympärillesi surua ja vihaa. Miten olisi, jos vastaisit pahaan hyvällä?
Tunteista puhumme joka tapauksessa. Tuskin uskonnolliset tunteet ovat muita tunteita vähempiarvoisia, eikä niitä tahallisesti pitäisi pyrkiä satuttamaan. Tunteet ovat subjektiivisia, eikä kukaan voi määritellä tunteiden laatua.
Uskoa saa ja pitää koetella. Itse olen kaiken koeteltuani päätynyt kristityksi. Itse olin ennen humanisti ja kaikenlaisiin filosofioihin perehtynyt. Itse en sitä keksinyt, vaan eräs ihminen sanoi keskusteltuamme, että oletkos sinä humanisti? Asiaa tutkittuani huomasin, että ajatukseni tosiaan olivat humanismin kanssa yhteneviä.
Kristityksi käännyin, kun huomasin, ettei minulla humanistina ollut mitään muuta kuin yleviä tavoitteita, joita en käytännössä kuitenkaan pyrkinyt toteuttamaan.
Itsekin koin, että minä saan tehdä pahaa, koska minulle on tehty pahaa. Tämä ajattelutapa on kuitenkin kestämätön ja lopulta päädytään tilaan, jossa kaikkialla on vain vihaa, sotaa, surua ja tuskaa. Pahan kierteen voi kuitenkin katkaista itseensä.
Jos kenenkään kannattamia aatteita ei loukkaamisen pelossa kritisoida, ennemmin tai myöhemmin alkavat ihmiset kärsiä ihan konkreettisesti. Aatteet ovat laillista riistaa, uskonnot mukaan luettuina, ihmisiä on suojeltava. Tästä periaatteesta en tingi.
Sellainen ajatus, että ihmisten uskonnollisia tunteita pitäisi suojella kieltämällä uskontojen kriittinen käsittely, on kestämätön, koska se palauttaisi ihmiskunnan käytännössä keskiajalle. Jos et kestä sitä, että vakaumustasi käsitellään muulla tavalla kuin uskon sisäisten dogmien mukaisesti, älä lue muuta kuin uskonnollisia julkaisuja. Kyllä minäkin omien ajatusteni vastaisia tekstejä joudun päivittäin lukemaan, mutta pidän parempana esittää vasta-argumentteja kuin ryhtyä itkemään loukattuja tunteitani.
Jos tämä säie olisi foorumissa, olisi moni teksti jo siirretty eri aiheiden alle… Mutta. Nyt kun keskustelu nähdäkseni on mennyt teologisen pohdinnan alueelle, ajattelin kysyä, että onkos kukaan lukenut lukenut Harri Närhi nimisen henkilön kirjoittamaa kirjaa Apinamorsian? Se lienee aika vasta ilmestynyt, kuulin radiossa kirjailijan haastettelua ja vaikutti mielenkiintoiselta. Tämän kirjan hommaan luettavakseni kun ehdin, mutta nyt en tiedä siitä paljoakaan.
Olenko siis vain liian herkkä?
Kannatan kritiikkiä ja sen kestän, kun se edes tavoittelee objektiivisuutta, mutta vastustan herjaamista ja pilkkaamista. Kannatan tieteen nimissä käytävää keskustelua uskonnoista ja niiden opeista kaikessa laajuudessaan.
Vastustan sitä, että tahallaan yritetään satuttaa muiden ihmisten tunteita, olivat ne sitten humanistisia, uskonnollisia tai kristillisiä.
Ehkä minun pitäisi pyytää anteeksi, että olen pahoittanut mieleni.
Herkkä saa olla, mutta jos alkaa vaatia koko muuta maailmaa hiipimään varpaisillaan ettei mieli pahoittuisi, kannattaa muuttaa Kuuhun tai keskittyä lukemaan omia pyhiä kirjojaan. Kuten Salman Rusdie sanoi, “Mitä on ilmaisunvapaus? Ilman oikeutta loukata se lakkaa olemasta olemassa.”
Kolumnini siis pahoitti mielesi. Tarkoitukseni ei ollut pahoittaa kenenkään mieltä, vaan herättää ajatuksia. Sellaista ajatusta ei ole keksittykään, joka ei jossakussa aiheuttaisi mielipahaa. Kiinalaiset pahoittavat mielensä ihmisoikeuksista puhuttaessa, samoin islamistit. Monet kristityt pahoittavat mielensä siitä, ettei homoseksuaaleja pakoteta “eheytymään” vaan heidän elämäntapansa hyväksytään. Naispappeus vasta mielipahaa tuottaakin. Natsit pahoittavat mielensä siitä, että Adolf Hitleriä syytetään holocaustista. Israelilaiset pahoittavat mielensä siitä, että heidän rikoksistaan palestiinalaisia kohtaan puhutaan. Hamas pahoittaa mielensä siitä, että heidän rikoksistaan toisia palestiinalaisia ja juutalaisia vastaan puhutaan. Vapaa-ajattelijat pahoittavat mielensä siitä, että heidän lapsilleen ja heille itselleen syötetään uskontoa joka tuutista. Dosentti Bäckman “antifasisteineen” (hah!) pahoittaa mielensä siitä, että Sofi Oksanen kirjoittaa kirjassaan virolaisten kokemasta sorrosta. Sinä pahoitat mielesi siitä, että minä kritisoin humoristiseen sävyyn YK:n päätöstä kieltää uskontojen ja erityisesti islamin kritisointi ja joidenkin tahojen halua kieltää ateistien bussikampanjat, samalla kun uskovaiset tyrkyttävät omia uskomuksiaan kaikkialla.
Minua henkilökohtaisesti huolestuttavat teidän kaikkien tunteita enemmän oikeat ihmisoikeusrikkomukset ja se todellinen kärsimys, jota erilaisten aatteiden ja uskontojen nimissä maailmaan levitetään.
Eiköhän tämä aihe ole jo käsitelty. Sovitaan, että minä olen sekularistisine sananvapausajatuksineni antikristus, niin kaikki ovat tyytyväisiä.
En minä ole sanavapautta vastaan. Miksi sinä sanot noin? Luuletteko te, että minä jotenkin vastustan tiedettä ja sananvapautta? Voin tästä lainata vielä itseäni edellisestä kommentistani, jotta kantani selvemmin tulisi ilmi:
“Kannatan kritiikkiä ja sen kestän, kun se edes tavoittelee objektiivisuutta, mutta vastustan herjaamista ja pilkkaamista. Kannatan tieteen nimissä käytävää keskustelua uskonnoista ja niiden opeista kaikessa laajuudessaan.”
Kristinusko on kovin kaukana siitä mistä kaikki on saanut alkunsa. Kristus on enää sivuosassa, kun joudutaan käyttämään aikaa turhanpäiväiseen politiikkaan. Kristus on unohtunut kauan aikaa sitten, eikä voida sanoa, että hänen armonsa tai opetuksensa suuresti näkyisivät siinä kristinuskossa mikä meille valtionkirkon kautta välittyy. Sääli.
Palautetta Lumikon saatavuudesta:
Ennen juhannusta päätin lopultakin hankkia Lumikon. Menin Tampereen Akateemiseen enkä nähnyt sitä, joten kysyin myyjältä: “Onko teillä Lumikko ja yhdeksän muuta?”
- Mitä?
Toistin kirjan nimen. Myyjä mutisi: “Kuulin oikein jo ensimmäisellä kerralla.”
Sitten hän katsoi koneelta ja sanoi, että Helsingin myymälässä näkyy pari kappaletta olevan. Sovimme toimituksesta.
Kun sain sähköpostin kirjan saapumisesta, menin taas Akateemiseen. Nyt oli nuori miesmyyjä vastassa. Sanoin nimeni ja jatkoin:
- Minulle on tullut tieto, että tilaamani “Lumikko ja yhdeksän muuta” on tullut.
Nuori mies vain katseli odottavan näköisenä. Toistin. Hän vastasi: “Mitkä ne yhdeksän muuta ovat?”
Huoh. Ei ole helppoa kirjanostajan elämä, mutta jos Lumikkoa ei enää myydä, syy voi olla jokin tuontapainen.
Meten anekdootti oli kerrassaan mainio, eikä hän kai tosissaan halunnutkaan syyttää kirjailijaa vaikean nimen valitsemisesta (myynnin esteenä siis)? On aivan totta, että nimikkeitä on nykyään enemmän kuin koskaan, ja libristit kokemattomampia ja kenttää tuntemattomampia kuin joskus kultaisempina vuosina.
Itse olin tavattoman huvittunut, kun Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulanjängältä oli hitti, ja kukkahatturouvat kävivät Akateemisessa kysymässä “Oliko sitä ‘Populäärimusiikkia hmmhhmm” ja sitten seurasi ymmärtäväistä vaikenemista tai delikaattia supatusta.
Tapaus ei ole sinänsä kovinkaan analoginen, mutta ymmärrän oikein hyvin Pasinkin valinnan. Kun itse päätin oman esikoiseni nimeksi tulevan “Ennen päivänlaskua ei voi”, oivalsin suurin piirtein saman tien miten vaikea nimi on taivuttaa ja miten hankalaa siitä on eri sijamuodoissa puhua. Tuota Meten pointtaamaa tilannetta Pasi tuskin ennakoi valitessaan teoksensa nimeä (vaikkakin joku ehti kommentoida sitä siinäkin mielessä, että se voisi johdattaa lukijan mielen enemmän novellikokoelmaan kuin romaaniin). Nimi on rohkea ja hyvä, ja voinemme vain toivoa että muutaman vuoden kuluttua se on libristien keskudessa vähintään yhtä tunnettu kuin vaikkapa Ernest Hemingwayn “Ensimmäiset 49 kertomusta” (Keltainen kirjasto), jota tilatessa voimme myöskin tarkastella myyjän ilmeitä.
Meten dialogiin kirjakaupassa ei kait voi odottaa muuta kuin asiakkaan sopuisaa vastausta:
- No jos minä nyt sitten otan vain sen Lumikon.